Suomalaiset lisäsivät huimasti reilujen tuotteiden kulutusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Reilun kaupan tuotteet porskuttavat tänä vuonna kohti uutta myyntiennätystä. Tuotteiden myynti on Suomessa nousemassa noin 20 miljoonaan euroon, mikä tietää 60 prosentin kasvua viimevuotisesta.
Arvioimme, että kasvu säilyy kovana lähivuosinakin ja samalla toiminnasta alkaa tulla varteenotettavaa liiketoimintaa, sanoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen virkaatekevä toiminnanjohtaja Tuulia Syvänen.

Yli 15 vuotta toimineen Reilun kaupan järjestelmän laajeneminen on aiheuttanut myös kovenevaa kritiikkiä. Taloustutkijat pitävät ongelmana perusajatusta, jonka mukaan pienviljelijälle maksetaan tuotannostaan markkinahintaa korkeampi korvaus.

– Käytännössä järjestelmä johtaa siihen, että esimerkiksi banaanin ja kahvin ylituotanto ja liikatarjonta pahenee. Järjestelmän hyödyt ovat vaikeasti mitattavissa, ja ne jäänevät varsin vähäisiksi, sanoo Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    8. 8

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    9. 9

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    10. 10

      Suomalaisyhtiöt puuttuvat yhä NGM-pörssistä – ”Ei ole mennyt ihan suunnitellusti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää