Von Weymarn: Etsimme kovia hallitusammattilaisia

Julkaistu: , Päivitetty:

TeliaSoneran hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn sanoo, että yhtiön uuteen hallitukseen on valittu vahvoja liike-elämän asiantuntijoita.


TeliaSonera nimeämisvaliokunta esittää yhtiön uuteen hallitukseen muun muassa Nordea-pankin väistyvää toimitusjohtajaa Lars G Nordströmiä.

– Hallitukseen on haettu kokemusta ja päättäväisyyttä, joka voisi aiempaa enemmän katsoa omistuksen arvon nousua, hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn sanoo.

Nimeämisvaliokuntaan kuuluu Weymarnin lisäksi muun muassa suursijoittaja Christer Gardell, joka on yhtiön neljänneksi suurin osakkeenomistaja. Gardellin kädenjälki näkyy hallitusremontissa.

Hallitustyöskentelyn joutuu jättämään hallituksen varapuheenjohtajana toimiva Carl Bennett. Punaiseksi vuorineuvokseksi kutsuttu Bennett on arvostellut julkisuudessa sijoittajia lyhytjännitteisestä sijoittamisesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nimeämisvaliokunnan esityksen mukaan uuteen hallitukseen ei tule varapuheenjohtajaa. Nimeämisvaliokunta esittää myös, että uuden hallituksen valintaa varten tammikuussa kokoontuu ylimääräinen yhtiökokous.

– Ylimääräinen yhtiökokous on looginen seuraus siitä, että on tulossa näin merkittäviä muutoksia kokoonpanoon. Niillä hallituksen jäsenillä, joita ei esitettä tulevaan hallitukseen, ei olisi ollut tarpeeksi motivaatiota työskennellä hallituksessa, von Weymarn perustelee.

Esityksen mukaan hallitukseen jäsenmäärä pienenee kahdeksasta seitsemään jäseneen. Näistä kolme on suomalaista. Puheenjohtajan jatkaisi von Weymarn. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Finnair laajentaa kumppanuuttaan British Airwaysin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    9. 9

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkanen testamenttasi omaisuutensa Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää