EKP arvostelee taas Ruotsia

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsi saa jälleen sapiskaa Euroopan keskuspankilta talous- ja rahaliiton ehtojen täyttämättä jättämisestä. EKP huomauttaa tiistaina julkistetussa lähentymisraportissa, ettei Ruotsi ole vieläkään ryhtynyt toimiin kaikkien Emu-ehtojen täyttämiseksi.
Puutteet ovat lainsäädännössä. Niistä EKP nostaa esiin erityisesti keskuspankin riippumattomuutta koskevat määräykset. Ne ovat edellytyksenä sille, että keskuspankki voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Raportissa muistutetaan, että Ruotsin on noudatettava kaikkia perustamissopimuksen mukauttamisvaatimuksia.

Euroopan unionin perustamissopimuksen mukaan Ruotsin olisi vuoden 1998 alusta lähtien pitänyt laatia kansallista lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi integroitumisen eurojärjestelmään. Ruotsi sitoutui Suomen tavoin EU:n jäsenyyssopimuksessa liittymään yhteisvaluutta euroon.

– Kuluneina vuosina Ruotsin viranomaiset eivät ole kuitenkaan ryhtyneet minkäänlaisiin lainsäädäntötoimiin korjatakseen tässä ja aiemmissa raporteissa havaittuja epäkohtia, todetaan raportissa.

Ruotsi on myös pysytellyt valuuttakurssijärjestelmä ERM II:n ulkopuolella ja noudattanut joustavaa valuuttakurssijärjestelmää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lähentymisraportin mukaan Ruotsi täyttää kirkkaasti muut euroon liittymisen ehdot. Ruotsin inflaatio oli tarkastelujaksolla 1,5 prosenttia, kun viitearvo oli 2,8 prosenttia. Julkinen talous oli 3,0 prosenttia ylijäämäinen ja julkisen talouden velka 50,4 prosenttia.

Emun julkisen talouden alijäämäraja on 3 prosenttia ja velkaraja 60 prosenttia.

Ruotsin pitkät korot olivat keskimäärin 3,7 prosenttia eli selvästi alle 6,2 prosentin viitearvon.

Ruotsi on lähentymisraportin mukaan "saavuttanut kestävän lähentymisen korkean tason". Suurin este Ruotsin nopealle liittymiselle euromaiden joukkoon on maan pysytteleminen valuuttakurssijärjestelmä ERM II:n ulkopuolella. Pelisääntöjen mukaan siinä on oltava kaksi vuotta ennen euron käyttöönottoa.

Päinvastoin kuin Ruotsin jälkeen jäseniksi liittyneet kymmenen euroon pyrkivää jäsenmaata se on tietoisesti pysytellyt euron ulkopuolella. Ulos jääneet Britannia ja Tanska sopivat erikseen itselleen oikeuden pysyä yhteisvaluutta euron ulkopuolella. Tanskan kruunu on kuitenkin alusta alkaen ollut euroon kiinnitettynä ERM II:ssa. Siihen kuuluu myös Liettua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    7. 7

      Metso tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    8. 8

      Trainers’ House antoi tulosvaroituksen

    9. 9

      Suomalaisyhtiöt puuttuvat yhä NGM-pörssistä – ”Ei ole mennyt ihan suunnitellusti”

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää