Ruotsi sähköistää kutsuntojaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Asevelvolliset kutsutaan Ruotsissa jatkossa nettisivuille. Puolustushallinto sähköistää ensi vuonna asevelvollisten esikarsinnan ja pudottaa näin pelistä joka toisen nuorukaisen jo ennen varsinaisia kutsuntatarkastuksia. Uudella karsintamenetelmällään valtio aikoo säästää vuodessa runsaat 11,1 miljoonaa euroa.
Kymmenettuhannet asevelvollisuusikään ehtineet ruotsalaisnuorukaiset saavat ensi vuonna puolustushallinnolta uudenlaisen kutsuntakirjeen: osa ikäluokasta saa pysyä kotona varsinaisten kutsuntojen aikaan, koska soveltuvuusseulonnan ensimmäinen kierros on sähköistetty ja siirretty internetiin.

Kutsunnoista vastaava viranomainen, Pliktverket, aikoo seuloa netissä pois puolet ikäluokasta ja ottaa mukaan varsinaisiin kutsuntoihin enää vain noin 25 000 nuorukaista, joista asepalvelukseen saakka etenee niin ikään vain osa.

Normaalisti Ruotsissa astuu vuosittain palvelukseen noin 10 000 nuorta, joskin joka kolmas vuosi - kuten esimerkiksi ensi vuonna - vain viisituhatta.

Prosessin toteutuksesta vastaavan osaston päällikkö Bruno Hultstrand uskoo, että vastausprosentti sähköistetyssä kyselyssä nousee korkeaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    2. 2

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    3. 3

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    6. 6

      Matkahuollossa ”kiusallinen” häiriö – syyksi epäillään Black Fridayn ruuhkaa

    7. 7

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    8. 8

      Tokmanni: Kesko yrittää estää Mika Rautiaisen siirtyminen Tokmannin johtoon

    9. 9

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    10. 10

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    4. 4

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    7. 7

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    8. 8

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    9. 9

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    10. 10

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää