Kotimaiset pelifirmat odottavat voittoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Pienet suomalaiset mobiilipeliyhtiöt odottavat liikevaihdon räjähtävän kasvuun ensi vuoden aikana. Hidasteena on vain työvoimapula.


Vuoden ikäinen Ironstar Helsinki Oy aikoo rikkoa perinteisten mobiilipelien markkinat. Sen Pocket Pal -pelin hahmoa hoidetaan kännykällä, mutta hahmon luominen tapahtuu netissä.

– Puhelimessa voi tehdä vain rajoitetun määrän asioita, perustelee Ironstar Helsingin toimitusjohtaja Joakim Achrén.

Oman kännykkäpelihahmon voi lähettää esimerkiksi kaupunkiin, Pal Cityyn, tekemään tehtäviä. Seuraavan kerran peliä pelatessa selviää, kuinka hahmolla on sujunut. Jokaisen pelaajan hahmo on uniikki, mutta peli on suunniteltu pelattavaksi toisten kanssa.

– Olemme kartoittaneet tilannetta, eikä vastaavia pelejä ole kehitteillä muualla, sanoo aikaisemmin it-konsulttina ja ohjelmistosuunnittelijana työskennellyt Achrén.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liikevaihtoa odotetaan ensi vuodelta, jolloin peli saadaan käyttöön. Firman ensimmäinen toimintavuosi on mennyt tuotekehitykseen. Päärahoittaja on Tekes.

Ilmaisen pelin liikeideana on pelin sisäinen mainonta ja virtuaalitavaroiden myynti kuten Habbo Hotellissa. Jos haluaa esimerkiksi soittaa Pocket Bandissa, hahmolle pitää ostaa instrumentti.

Vuosi sitten firmassa työskenteli vain pelin pääarkkitehti Achrén, nyt työntekijöitä on 11. Henkilöstö kasvaa edelleen vauhdilla. Haussa on neljä koodaajaa ja pelisuunnittelijaa, mutta uuden väen värvääminen ei ole vaivatonta.

– Tuntuu, että porukka ei liiku tarpeeksi. Vuoden kuluttua meillä pitäisi olla väkeä kolminkertainen määrä.

Mobiilipelaaminen kasvaa

Air Dice Games Oy:n Money Grab -kasinopöytäpelissä pelaajat keräävät pöydälle jaettavia arvokolikoita. Rahapeli on pelattavissa netin lisäksi mobiiliversiona.

– Netin rahapeleissä on isot markkinat. Mobiililaitteisiin niitä on ollut saatavana muutaman vuoden ajan, ja kasvu on alalla kova, sanoo neljä vuotta toimineen firman toimitusjohtaja Sami Mäkinen.

Yrityksen kanssa samoissa tiloissa toimii ajanvietepelejä mobiililaitteisiin kehittävä seitsemänvuotias Aniway Oy.

– Omistuspohja on osittain sama ja jaamme työvoimaresursseja. Se tuo synergiaetuja, sanoo Aniwayn toimitusjohtaja Miikka Lyytikäinen.

Liikevaihtoa firmoilla on nyt yhteensä alle puoli miljoonaa euroa, mutta ensi vuonna pitäisi tapahtua. Aniway lanseeraa pian ensimmäisen Flash Lite -pohjaisen mobiilipelinsä Coin Trapin. Sitä seuraa sarja muita pelejä.

– Nettiselainpohjaisen Flash Playerin tietävät kaikki. Pian tekee läpimurtonsa sen mobiilivastine, Flash Lite -teknologia. Olemme siinä teknologia- ja sisältöjohtajia maailmanlaajuisesti, Lyytikäinen toteaa.

Kummassakin firmassa on sama tilanne: tuotekehitystä on tehty ja liikevaihdon pitäisi käynnistyä vauhdilla, millä hetkellä hyvänsä.

Jakelusopimuksia on jo maailmanlaajuisesti
Rahoitusta on tuonut Tekes sekä firmojen oma alihankinta- ja konsultointityö. Riskirahoittajien kanssa on ollut puhetta, mutta sitä eivät Aniwayn ja Air Dice Gamesin toimitusjohtajat halua kommentoida tarkemmin. Eivät myöskään sitä, onko ostotarjouksia tullut tai ovatko firmat myytävänä.

– Vuoden kuluttua työntekijämäärä on vähintään kaksinkertaistunut. Väkeä on rekrytoitu nyt esimerkiksi Otaniemestä harjoittelun kautta. Koulutamme hyvät pohjataidot omaavat työntekijät tarvitsemiimme tehtäviin, Mäkinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    8. 8

      Tällainen olisi ex-roviolaisen visioima Helsinki–Tallinna-tunneli – ”Ei kannata tehdä vain helppoja asioita”

    9. 9

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    3. 3

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää