Onkija saalistaa nokialaisia ay-riveihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Toimihenkilöunioni käy kiivasta jäsenhankintakampanjaa ja houkuttelee järjestäytymätöntä väkeä riveihinsä. Nokia vilahtaa TU:n puheissa varoittavana esimerkkinä, jossa järjestäytymisaste on alhainen.
Toimihenkilöunioni on saalistanut tänä vuonna noin 5000 uutta jäsentä riveihinsä, mutta nokialaisia kampanja ei ole vetänyt, kertoo puheenjohtaja Antti Rinne.

– Nokiasta ei ole tullut mitään jäsenryntäystä, mutta joitakin uusia toimihenkilöitä on liittynyt meihin. Nokiassa on reilu 20 000 toimihenkilöä ja näistä yli 3 000 kuuluu meihin. Varmaankin yli puolet toimihenkilöistä on Loimaan kassalaisia, Rinne sanoo.

– Meille on tullut myös viestejä siitä, että urakehityksen kannalta Nokiassa on parempi, ettei kuulu ay-liittoon.

Rinteen mukaan Nokiassa 1 500 toimihenkilöä noudattaa heidän TES-sopimustaan. Enemmistöllä on YTN:n sopimus, jossa on vain suositus lomarahoista ja ylityökorvauksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Työnantajan taktiikkana on siirtää työntekijä ylemmäksi toimihenkilöksi, jolloin korvaukset eivät ole velvoittavia.

Miten sopimuskirjo näkyy käytännön työelämässä?

– Matka-ajan korvauksissa se muun muassa näkyy. Jos meidän TES:n piirissä oleva matkustaa Jenkkeihin, Nokia maksaa hänelle matka-ajan palkkaa. Jos samalla reissulla on ylempi toimihenkilö, hän ei saa matkasta vastaavaa korvausta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    6. 6

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    10. 10

      Korot nousussa osakemarkkinoita seuraten

    11. Näytä lisää

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää