Euroopan it-tukkurien pelikenttä uudistuu

Julkaistu:

Vuonna 2002 perustettu it-tukkureiden yhteenliittymä EWG (European Wholesale Group) on kipuamassa it-tukkureiden kakkoseksi Euroopassa. Ryhmä, johon suomalainen GNT:kin kuuluu, kertoo jättäneensä jo taakseensa Actebisin ja lähestyvänsä kakkossijan Ingram Microa.


Strategisen yhteenliittymän kasvun taustalla on liiketoiminnan voimakasta kehittämistä, uusia kumppaneita ja yritysostoja, kerrotaan EWG:n tiedotteessa. EWG:n liikevaihto oli perustamishetkellä noin 2,5 miljardia euroa, ja yhteenliittymä odottaa sen nousevan ensi vuonna jo 6,5 miljardiin euroon.

EWG:n perustamisesta lähtien markkinat ovat ryhmän kolmannen yrityksen, sveitsiläisen ALSO Holdingin toimitusjohtajan Alex Sozonoffin mukaan kasvaneet 10 - 15 prosentin vuosivauhdilla, joten EWG:n kasvu on huomattavaa.

EWG:n kolmesta jäsenestä hollantilainen Copaco osti hiljattain belgialaisen kulutuselektroniikan jakelijan WestCasen, ja italialainen Esprinet on puolestaan ilmoittanut ostavansa espanjalaisen UMD:n sekä italialaisen Actebis Computer Italian. ALSO puolestaan osti GNT:n syksyllä. 

Yritysostot nostavat Esprinetin Espanjan suurimmaksi it-tukkuriksi ja vahvistavat yhtiön asemaa Italian ykkösenä. Espanjassa Esprinetin markkinaosuus kasvaa 21 prosenttiin. Kauppojen vahvistaminen vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    2. 2

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    3. 3

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    4. 4

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    5. 5

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    6. 6

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    7. 7

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    10. 10

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    2. 2

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    3. 3

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    4. 4

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    5. 5

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    6. 6

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    7. 7

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    8. 8

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    9. 9

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    10. 10

      Influenssa jyllää nyt työpaikoilla – Keskon työterveyslääkäri: Jopa kolmoisrokotteen saaneita sairastunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      3 säästäjää valitsi 500 eurolle sijoituskohteet syksyllä – miten kävi, kun pörssissä rytisi tällä viikolla?

    7. 7

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    10. 10

      Tämän verran kunta-alalla korvataan leikattuja lomarahoja – katso, paljonko voit saada

    11. Näytä lisää