Komissio: Lentoyhtiöt mukaan päästökauppaan

Julkaistu: , Päivitetty:

EU-komissio on laajentamassa päästökaupan lentoliikenteeseen vuoteen 2011 mennessä. Kaikille unionialueella liikennöiville lentoyhtiölle kaavaillaan hiilidioksidipäästöjen seurantavelvoitetta jo vuodesta 2010.
Komission ehdotusluonnoksen mukaan lentoyhtiöiden kasvihuonekaasujen päästöille määriteltäisiin ylärajat lentoliikenteen vuosien 2004-2006 keskimääräisten päästöjen perusteella.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan aluksi valtaosa päästöoikeuksista myönnettäisiin lentoyhtiöille ilmaiseksi ja vain osa huutokaupattaisiin.

Päästöseuranta kattaisi sekä unionialueen lentoliikenteen että kansainvälisen unionialueelta lähtevän ja sinne saapuvan liikenteen. Päästökaupan ulkopuolelle jätettäisiin kuitenkin puolustusvoimien lennot sekä pienkoneet.

Komission ehdotusluonnoksessa arvioidaan, että päästökaupan laajentamisella olisi vain vähäinen vaikutus lentoliikenteen kasvuun. Lentoyhtiöt ovat aiemmin arvioineet, että päästökauppavelvoite voisi korottaa yksittäisen lentolipun hintaa 1-29 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Komissio on valmistellut päästökaupan laajentamista jo pitkään. Lentoliikennettä ei ole huomioitu alkuperäisessä kasvihuonekaasujen vähentämiseen pyrkivässä Kioton sopimuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    2. 2

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    3. 3

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    4. 4

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    7. 7

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    8. 8

      SAK:n mielenosoitus aktiivimallia vastaan järjestetään Senaatintorilla

    9. 9

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    10. 10

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    2. 2

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    3. 3

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    4. 4

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    5. 5

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    6. 6

      HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

    7. 7

      Mitä pahaa on työttömien patistelussa? ”Idea on hyvä, mutta keinot väärät”

    8. 8

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    9. 9

      Kommentti: Öljyn kallistuminen iskee tankkaajan lompakkoon ja jarruttaa Suomen taloutta

    10. 10

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    3. 3

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    4. 4

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Kelan tutkijan kirjoitus hämmentää: Rankaiseeko aktiivimalli työtöntä aktiivisuudesta? Tästä on kyse

    7. 7

      Kokkeja ei saa enää vähimmäispalkalla töihin – näin paljon ammattikunta tienaa

    8. 8

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    9. 9

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    10. 10

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    11. Näytä lisää