Kierros vielä

Julkaistu: , Päivitetty:

Björn Wahlroos joutui jättämään Yhdyspankin 1992. Hän oli pankin johtokunnan jäsen ja vastasi pankissa yritysrahoituksesta. Lama-Suomessa yritysjärjestelyt ja niihin osallistuneet muuttuivat taakaksi. Heistä piti päästä eroon.
Kun Wahlroos lähti SYP:stä, hän sai mukaansa pankin investointipankkitoiminnan. Hän otti mukaansa myös haluamiaan ammattilaisia ja viiden miljoonan markan lainan. Wahlroos perusti Mandatumin, joka menestyi erittäin hyvin yritysjärjestelyissä. Yritys kasvoi ja vaurastui.

Todellinen temppu oli, kun Mandatum pienempänä otti haltuunsa Postipankin, josta sitten tuli Sampo.

Nalle Wahlroos osoitti olevansa kovan tason investointipankkiiri. Hän osaa ostaa ja myydä, oikeaan aikaan ja kalliisti.

Nyt tehty kauppa nostaa hänet uudelle tasolle neuvottelijana ja kaupantekijänä. Tanskalaiset maksoivat kovan hinnan suomalaisesta pankista. Kauppahinta maksettiin käteisenä. Wahlroosille eivät kelvanneet edes Danske Bankin osakkeet. Sampo saa muuten koko summan puhtaana kassaan, koska Matti Vanhasen hallitus hyväksyi yritysverouudistuksen, jossa tytäryhtiön myymisestä saatu voitto on verotonta. Valtio hyötyy kaupasta vain Sammon omistajana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jos Sampo myisi vielä vakuutustoimintansa, sen arvo voisi olla noin kuusi miljardia euroa. Sen jälkeen Wahlroosilla olisi kymmenen miljardia euroa. Sillä tekee jo paljon. Nordean markkina-arvokin on vain 27 miljardia euroa.

Wahlroos sanoi KTM:n Omistaja & Sijoittaja -lehdessä pari viikkoa sitten, että "aion yhden ison kierroksen vielä istua täällä. Se kunnianhimo on olemassa". Torstaina julkistettu Suomen suurin yrityskauppa ei varmaankaan ollut vielä se iso kierros.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      14 syytä: Näin saat potkut McDonald'silta

    11. Näytä lisää

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää