Pukinkonttiin kaivataan laadukasta kodintekniikkaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi tammi-syyskuussa kahdeksantoista prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Toimialan kasvu on suurinta koko vähittäiskaupassa, ja taulutelevisioiden osuus televisiokaupan arvosta on jo lähes 90 prosenttia, Kotek kertoo.
Kuluttajien kiinnostus kodintekniikkaan on edelleen vahvassa kasvussa. Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin tuoreimman tilaston mukaan laitteita ostettaessa arvostetaan yhä useammin korkeaa laatua ja monipuolisia ominaisuuksia. Kodintekniikan keskihinnat ovat nousseet kymmenen prosenttia viime vuoteen verrattuna.

- Kotiin halutaan sekä viihdettä että arjen helpotusta. Myynnin kasvu näyttäisi jatkuvan vahvana myös loppuvuoden, Kotekin puheenjohtaja Timo Laatikainen ennakoi.

Televisiokauppa siirtyy nopeasti perinteisistä litteisiin malleihin. Kaupan arvosta jo 88 prosenttia ja kappalemääräisestä myynnistä 60 prosenttia muodostuu taulutelevisioista. Digisovittimia on myyty vuoden alusta lähtien 350 000 kappaletta, ja puolen miljoonan kappaleen rajan uskotaan rikkoutuvan jouluun mennessä. Myös mp3-soittimien myynti on liki puolitoistakertaistunut.

Kotitietokoneiden, monitoimitulostimien ja 3G-puhelinten myynti on Kotekin mukaan vahvassa kasvussa. Kuluttajat ovat löytäneet laitteiden uudet ominaisuudet: sähköpostin ja internetin käytön paikasta riippumatta sekä entistä helpomman ja parempilaatuisen tulostamisen. Älypuhelimia on myyty 75 prosenttia enemmän kuin vastaavalla jaksolla viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    4. 4

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Isyysvapaalle voi jäädä, mutta harvalle palkataan sijaista

    7. 7

      Evan selvitys: Suomi suhtautuu poliittisiin lakkoihin poikkeuksellisen sallivasti

    8. 8

      Näistä syistä taloyhtiö voi kieltää ilmalämpö­pumppusi – ”Ei ole automaattista oikeutta”

    9. 9

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    8. 8

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    9. 9

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    10. 10

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää