TeliaSonera laajentaa 3G-verkkoa Suomessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Teleoperaattori TeliaSoneran 3G-verkon käyttöalue laajenee kymmeneen uuteen kaupunkiin.
TeliaSonera avaa tämän vuoden aikana 3G-verkon kymmenessä uudessa. Yhtiö laajentaa verkon toimimaan Imatralla, Kajaanissa, Kemissä, Kokkolassa, Kouvolassa, Lohjalla, Porvoossa, Raumalla, Riihimäellä ja Valkeakoskella. 

Laajentamisen seurauksena Suomen väestöstä noin 40 prosenttia on yhtiön 3G-verkon ulottuvilla.

– Liikkuva työskentely osana yritysten toiminnan kehittämistä kasvaa jatkuvasti. Tämä asettaa entistä suurempia vaatimuksia palveluille sekä verkon kapasiteetille ja tiedonsiirtonopeudelle, sanoo yritysliiketoiminnan johtaja Timo Levoranta TeliaSonera Finlandista tiedotteessa.

Nopeasta tiedonsiirrosta on hyötyä esimerkiksi sähköpostin käytössä, internetin selailussa ja liikkuvan kuvan lähettämisessä. TeliaSoneran 3G-verkon tiedonsiirtonopeus on parhaimmillaan 384 kilobittiä sekunnissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    5. 5

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    6. 6

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    7. 7

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    10. 10

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää