Joulukauppa kirii uuteen ennätykseen

Julkaistu:

Vähittäiskaupan ennätyksellisen kova myyntitahti jatkuu myös loppuvuonna. Ala uskoo vakaasti, että joulumyynti rikkoo jälleen aiemmat ennätykset. Se olisi kolmastoista kerta peräkkäin.

Suomen Kaupan Liiton joulumyyntiennusteet ovat viittä vaille valmiit. Niiden perusteella käyrät jatkavat joulukuussa nousuaan ja kokonaismyynti hipoo euromäärillä mitaten jo 3 miljardin rajaa.

Viime vuoden joulukuussa suomalaiset upottivat kauppoihin runsaat 2,8 miljardia euroa. Varsinaisiin jouluhankintoihin eli lahjoihin, ruokiin ja joulutarvikkeisiin kului 750 miljoonaa euroa.

– En näe mitään syytä, mikseivät aiemmat myyntiluvut rikkoontuisi myös tänä vuonna. Jo ensimmäinen vuosipuolikas on ollut vähittäiskaupalle ennätyksellisen hyvä, ynnäilee liiton toimitusjohtaja Guy Wires.

Hän myöntää, että viime joulun runsaan viiden prosentin kasvu on kova tavoite. Optimismia kuitenkin lisäävät veronpalautukset sekä jo alkuvuoden liki viiden prosentin kasvuvauhti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Veronpalautusten määrä on toki ratkaiseva koko joulukaupalle, Wires lisää.

Viime vuonna palautuksia loksahti kuluttajien tileille 1,4 miljardin euroa. Niitä sai liki kolme miljoonaa suomalaista.

Joulukauppaan tuovat roimasti lisävauhtia myös marras-joulukuun sunnuntaiaukiolot, joiden voima näkyy etenkin isommissa kauppakeskuksissa. Jouluaatto osuu tänä vuonna sunnuntaille, mikä tarjoaa kaupalle täyden myyntiviikon ja mahdollisuuden hyvään loppukiriin.

Joulukaupan veturina on tänäkin vuonna kodinelektroniikka ja etenkin erilaiset digitekniikkahankinnat.

Markantalon toimitusjohtajan ja alan kauppiaita edustavan Kotekin varapuheenjohtajan Seppo Kokkolan mukaan joulun ykkösartikkeleita ovat taulu-tv:t ja digiboksit.

Myös 3G-puhelimet, digikamerat ja tulostimet kuuluvat myydyimpien listalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    7. 7

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    8. 8

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    9. 9

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    10. 10

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää