Piekka vaatii - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Piekka vaatii sivistystä hallitukselta

Julkaistu: 26.10.2006 16:13, Päivitetty 26.10.2006 16:14

Akateemisten alojen keskusjärjestö haluaa sivistyksen hallitusohjelman ytimeen. Puheenjohtaja Risto Piekan mukaan koko koulutusjärjestelmän rahoituksesta on tehtävä vaalikauden kestävä sitova päätös.

Piekka muistuttaa, että Suomessa opettajien määrä suhteessa opiskelijoiden määrään on hälyttävän alhainen. Hän vaatii perusrahoituksen nostamista korkeakoulujen resurssipulan helpottamiseksi.

Samaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa entinen kokoomuskansanedustaja, professori Martti Tiuri, jonka mukaan opettajien määrää ei ole lisätty, vaikka opiskelijoiden on.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Antero Puhakka on niin ikään kantanut huolta perustutkimuksen tilasta ja muistuttanut, että yliopistoväestä noin 60 prosenttia on määräaikaisissa työsuhteissa.

Tuoreimmat osastosta