Nettihuijarit sotkivat osakekauppoja USA:ssa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nettihuijarit sotkivat osakekauppoja USA:ssa

Julkaistu: 23.10.2006 8:30, Päivitetty 23.10.2006 8:30

Tietomurtautujat pääsivät yhdysvaltalaisten internetissä toimivien osakevälittäjien tietojärjestelmiin. Murtautujat pääsivät käsiksi asiakkaiden tileihin E-tradessa ja TD Ameritradessa.

Tietomurto tehtiin Aasiasta ja Itä-Euroopasta käsin, kertoo uutispalvelu Bloomberg. Bloombergin mukaan tietomurto on suurimpia internetin osakevälitysyhtiöihin tehtyjä.

Murtautujat ostivat asiakkaiden lukuun vähän vaihdettuja pienten yritysten osakkeita ja nostivat näin niiden kursseja. Tämän jälkeen murtautujat myivät matalammalla kurssilla aiemmin ostamansa osakkeet.

FBI ja arvopaperimarkkinoita valvova SEC tutkivat tietomurtoa.

Vastaavaa on tapahtunut Yhdysvalloissa aiemminkin, mutta tällä kertaa kauppoja tehtiin suurempi määrä.

E-Trade Financial on käytttänyt 18 miljoonaa dollaria hyvittääkseen tietomurron kohteeksi joutuneita asiakkaitaan.

Kurssivedätysten lisäksi internetin osakevälitysyhtiöitä piinaavat rahanpesuyritykset. Rikolliset avaavat varastetuin henkilötiedoin tilejä ja pesevät rahaa osakekaupan kautta.

Tuoreimmat osastosta