E.ON mielii mukaan kuudenteen ydinvoimalaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Saksalainen energiayhtiö E.ON selvittää mahdollisuuksia osallistua kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen Suomessa, E.ON Suomen toimitusjohtaja Matti Manninen kertoo.
Mahdolliseen kuudenteen ydinvoimalaan yhtiö mielisi mukaan "merkittävällä panoksella". 

– Strategiamme mukaisesti olemme arvioimassa eri vaihtoehtoja investoida voimantuotantoon Suomessa, Manninen toteaa yhtiön tiedotteessa.

E.ON peesaa linjauksellaan selvitysmies Matti Purasjoen tiistaina julkistettua raporttia.

Viime aikoina E.ON on osoittanut valmiutensa ydinvoimainvestointeihin Ruotsissa, missä nykyisten ydinvoimaloiden tehoa nostetaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liettuassa E.ON Nordic on ilmoittanut halustaan osallistua Ignalinan ydinvoimalan korvaavaan suurinvestointiin yhdessä Baltian maiden energiayhtiöiden kanssa.

 – Valtion omistuksen kasvattaminen voimantuotannossa tai energiamarkkinan lisääntyvä sääntely eivät saa kannatusta E.ONin piirissä. Kun uutta voimalaitoskapasiteettia rakennetaan tai nykyistä kapasiteettia tulee myyntiin, löytyy yksityisomisteisia investoijia ja tarjoajia, jotka ovat valmiita panostamaan niihin markkinaehtoisesti, toteaa Manninen.

E.ON kannattaa Mannisen mukaan pohjoismaisen sähköpörssin toiminnan tehostamista ja Purasjoenkin ehdottamia investointeja sähköverkon pullonkaulojen poistamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      Omistajaohjausosaston päällikkö ei hae jatkokautta – ”Kohti uusia haasteita”

    7. 7

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    8. 8

      EU:lta 2,5 miljoonaa euroa tukea Anttilasta ja Stockmannilta irtisanotuille

    9. 9

      Uniperin talousjohtaja: ”Emme halua omistajaa, joka kertoo meille mitä tehdään” – E.ONin ei tarvitsisi myydä koko osakepottia Fortumille

    10. 10

      Nordea: Kilpailun kiristyminen näkyy teleoperaattorien tuloksissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    10. 10

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää