Seitovirta patistaa Kyroa kasvuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Hartwallin toimitusjohtajan pestin keväällä jättänyt Mika Seitovirta ottaa ison loikan siirtyessään teknologiakonserni Kyron johtoon. Pitkän linjan brändiosaajana tunnettu Seitovirta on tehnyt tähänastisen uransa kuluttajatuotteiden parissa, Hartwallin ja Volvo Auton johdossa.
Kyrossa Seitovirta saa käsiinsä yhtiön, jonka liikevaihdosta suurin osa tulee lasinjalostuskoneista.

Seitovirta kuitenkin toppuuttelee, ettei loikka ole niin yllättävä.
– Olen ollut pitkään töissä kansainvälisillä ja erittäin kilpailuilla aloilla eikä Kyro poikkea siinä mielessä aiemmasta kokemuksestani. Siitä on hyötyä johtamisessa, Seitovirta toppuuttelee.
Brändiosaamista tarvitaan hänen mukaansa myös teollisuudessa eikä vain kuluttajatuotteita markkinoitaessa kuten usein helposti kuvitellaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
– Myös perus- ja teknologiateollisuudessa on tärkeää, millainen mielikuva yrityksestä ja sen laadusta asiakkaalle syntyy. Kyro on johtava brändi omalla alallaan, Seitovirta huomauttaa.

Aikaa Seitovirralla on ollut totutella ajatukseen Kyron johtoon hyppäämisestä. Hän tunnustaa, että siirtyminen Kyroon oli jo vireillä, kun hän maaliskuun lopussa ilmoitti jättävänsä Hartwallin johtajan tehtävät.
Kyroon Seitovirtaa veti mahdollisuus päästä itsenäisen pörssiyhtiön johtoon, joka on myös globaali markkinajohtaja alallaan.
– Toimitusjohtajan vinkkelistä on aivan erilainen tehtävä johtaa yhtiötä, joka on osa suurempaa kokonaisuutta kuten Hartwallissa oli. Halusin katsella toisentyyppistä tehtävää, Seitovirta tunnustaa.

Hartwallissa Seitovirta tunsi urakkansa olevan muutenkin valmis.
Hänet oli palkattu viemään aiemmin itsenäisenä pörssiyhtiönä toiminut Hartwall osaksi kansainvälistä Scottish & Newcastle -panimoa ja se tuli tehdyksi. Lopullisesti Seitovirta jätti Hartwallin kesäkuun alussa.
Kyrossa Seitovirta aloittaa marraskuun alussa. Kokonaan ohjakset siirtyvät hänelle vuodenvaihteessa, jolloin kymmenen vuotta yhtiötä johtanut Pentti Yliheljo jää eläkkeelle.
– Nyt olen vielä vaiheessa, jossa minulla on suuret korvat ja pieni suu, Seitovirta sanoo.

Vajaa vuosi sitten Kyro myi vesivoimalansa ja kaukolämmön jakelunsa. Kauppojen myötä vapautuneita pääomia yhtiö on luvannut käyttää mahdollisesti yritysostoihin.
– Kasvua voidaan hakea yritysostoilla tai orgaanisesti, kumpaakaan ei suljeta pois. Mutta se on selvää, että kasvua haetaan. Siihen yhtiöllä on myös kykyä, Seitovirta arvioi.
Mitään tarvetta suuriin strategian muutoksiin ei hänen mukaansa tässä vaiheessa ole edessä. Kyro on ennakoinut pääsevänsä tulostavoitteensa eli liikevaihtonsa ja -voittonsa kasvattamiseen tänä vuonna. Ensimmäisen puolen vuoden aikana yhtiön tulos heikkeni hieman, mutta liikevaihto kasvoi jonkin verran.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    2. 2

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    5. 5

      Suomen aseyritykset odottavat miljardien eurojen ratkaisuja

    6. 6

      Siili Solutionsin toimitusjohtaja vaihtuu – Kuula lähtee toisen työnantajan palvelukseen

    7. 7

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    8. 8

      ”Tekoäly kuin uusi sähkö” – Ministeri Lintilä: Kaksi vuotta sitten kukaan ei puhunut mitään

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    8. 8

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää