Acer laajentaa keskisuuriin yrityksiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Taiwanilaisvalmistaja Acer hakee uusia markkinoita. Yhtiö aloittaa lokakuussa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa rynnistyksen keskisuuriin yrityksiin, toteaa Acerin Euroopan-johtaja Walter Deppeler.

- Olemme toimineet pääasiassa kuluttaja- ja pk-markkinoilla. Nyt haemme keskisuuria yrityksiä, joiden henkilöstömäärä ulottuu parhaimmillaan tuhanteen. Sitä varten etsimme myös uusia kanavapelureita, jotka osaavat yritysmyynnin.

Deppelerin mukaan Acerin hanketta auttaa myös se, että kilpailu yrityksille tarkoitetuilla pöytämikromarkkinoilla on ollut heikompaa kuin kannettavissa mikroissa.

- Aiomme panostaa isosti pöytämikromallistoihimme. Siellä pelureita on vähemmän kuin ennen. Acerilla on lisäksi kokoa olla kilpailukykyinen tällä alueella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Acer ei sen sijaan tähtää isoimpiin, monikansallisiin yrityksiin vielä nyt, vaan pitäytyy kunkin maan omilla markkinoilla.

- Olemme edenneen askel kerrallaan. Yhtiö on nyt lisännyt voimavarojaan keskisuuriin yrityksiin, ja pysymme tällä tiellä kaksi - kolme vuotta. Aika sitten näyttää, etenemmekö globaaleihin asiakkaisiin.

Kummallinen toinen neljännes Deppeler kertoo, että toinen neljännes pc-markkinoilla oli pettymys kaikkialla Euroopassa. Hän luettelee pääsyiksi jalkapallon MM-kisat Saksassa sekä Intelin ja AMD:n äkilliset hinnanalennukset kesän aikana.

- Kolmas neljännes on osoittanut, että kysyntä on palautunut voimakkaasti takaisin. Myös prosessorihinnoittelu on rauhoittunut. Kuluttajilla on kuitenkin vielä epätietoisuutta Intelin suoritinnimityksistä.

Deppelerin mukaan Windows Vistan mahdollinen lisäviivästyminen on isompi ongelma kuin prosessorit.

- Emme ole saaneet mitään takeita Microsoftilta, että se tulisi nyt lupausten mukaan. Joka tapauksessa kaikki uudet Acer-mikrot ovat Vista-yhteensopivia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    4. 4

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    5. 5

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    6. 6

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    9. 9

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    10. 10

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    2. 2

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    6. 6

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    7. 7

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    8. 8

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    9. 9

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    10. 10

      Kuusi kuntaa laskee, 52 nostaa kunnallisveroaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää