Incap kurottaa Keski-Eurooppaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Elektroniikan sopimusvalmistaja Incapin toimitusjohtajan Jorma Terentjeffin mukaan yhtiön viime aikojen mittavat investoinnit kertovat sen vahvasta uskosta liiketoiminnan kasvuun ja halusta kehittyä yhä merkittävämmäksi eurooppalaiseksi sopimusvalmistajaksi.


Incapin Viron-yksikön teknologinen taso ja valmistuskapasiteetti ovat investointien ansiosta nousseet merkittävästi. Tämä luo yhtiön mukaan hyvät edellytykset liikevaihdon kasvulle ja uusien asiakkaiden hankinnalle Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa.

Incap avasi heinäkuussa Kuressaaren-tehtaansa uuden rakennuksen, joka kolminkertaisti Incapin aiemmat Kuressaaren-tuotantotilat. Incapilla on ollut tuotantolaitos Kuressaaressa vuodesta 2000, jolloin se osti paikallisen elektroniikkayrityksen.

Kesäkuussa Incap hankki kesäkuussa kaksi uutta smd-ladontalinjaa, joista toinen on sijoitettu Kuressaaren uuteen tehtaaseen, kerrotaan Incapin tiedotteessa.

Incap on myös selkeyttänyt Kuressaaren- ja Vuokatin-tehtaidensa rooleja täydentämään toisiaan. Kuressaaren tehtaalle Saarenmaalle keskitetään varsinainen elektroniikkatuotteiden volyymivalmistus ja käsityövaltaiset tuotteet.

Vuokatin tehdasta kehitetään protovalmistukseen, uusien tuotteiden ylösajoon sekä vaativaan testaukseen ja huoltoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttu ilmiö toistuu joulun jälkeen, kun luottokortti on vingutettu tappiin: ”Tilanne muuttuu hankalaksi”

    2. 2

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    3. 3

      Lauralle tarjottiin esimiespaikkaa alle 30-vuotiaana: johdettavana heti 30 vanhempaa miestä – palkittiin tänä vuonna

    4. 4

      Yhä vanhemmat lapset matkustavat ilmaiseksi VR:n lähijunissa

    5. 5

      Hallitus esitti pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – demarit pettyivät

    6. 6

      Joulu jo ensi viikolla – noin 640 000 Suomeen tulevaa pakettia yhä Kiinassa

    7. 7

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    8. 8

      Ministeri Tiilikainen: Hiilinielupäätös kääntää katseen tulevaisuuteen

    9. 9

      Eläkeikä nousee Ruotsissa – saman tien kolmella vuodella

    10. 10

      Asuntojen hinnat putoavat nyt koko Ruotsissa – myös vipurahasto kiinnostunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    2. 2

      Lauralle tarjottiin esimiespaikkaa alle 30-vuotiaana: johdettavana heti 30 vanhempaa miestä – palkittiin tänä vuonna

    3. 3

      Tuttu ilmiö toistuu joulun jälkeen, kun luottokortti on vingutettu tappiin: ”Tilanne muuttuu hankalaksi”

    4. 4

      Jaakko kertoo Kiirunan jättimuutosta: ”Kaivoksen sortuma on näkyvissä” – vanhoja taloja ei enää remontoida

    5. 5

      Omistusasuminen lisää työttömyyttä – tutkija kertoo, mistä se johtuu

    6. 6

      Asuntojen hinnat putoavat nyt koko Ruotsissa – myös vipurahasto kiinnostunut

    7. 7

      Yhä vanhemmat lapset matkustavat ilmaiseksi VR:n lähijunissa

    8. 8

      Todd puskee suomalaista hymynaamaa eteenpäin Yhdysvalloissa – ”Suomalaiset ovat myyntityössään liian ujoja ja rehellisiä”

    9. 9

      Eläkeikä nousee Ruotsissa – saman tien kolmella vuodella

    10. 10

      Hallitus esitti pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – demarit pettyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    8. 8

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    9. 9

      Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

    10. 10

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    11. Näytä lisää