Ulkomaiset sijoittajat ostavat nyt Suomea - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ulkomaiset sijoittajat ostavat nyt Suomea

Kuvituskuva
Julkaistu: 11.9.2006 12:41, Päivitetty 23.9.2006 12:42

Ulkomaiset sijoittajat vyöryvät Suomen kiinteistömarkkinoille. Elokuun loppuun mennessä ulkomaiset sijoittajat ovat tehneet kauppaa suomalaisista kiinteistöistä melkein kahden miljardin euron edestä.

Kiinteistökauppoja on alkuvuoden aikana tehty kaiken kaikkiaan 2,8 miljardin euron edestä. Ulkomaisten sijoittajien osuus on siten peräti 70 prosenttia, kertoo Catella markkinakatsauksessaan.

Catellan mukaan Suomessa on muutenkin menossa ennätyksellisen vilkas vuosi. Kiinteistösijoitusten kokonaismäärä rikkonee Catellan arviossa tänä vuonna viisi miljardia euroa.

Pääkaupunkiseutu kerää edelleen eniten sijoituksia, mutta entistä enemmän sijoittaminen hajautuu myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Pääkaupunkiseudun osuus sijoituksista on tällä hetkellä 60 prosenttia.

Kovan kilpailun takia kiinteistötuotot ovat laskeneet. Helsingin ydinkeskustassa parhaiden kiinteistöjen tuotto on keskimäärin 5,3 prosenttia.

Tuoreimmat osastosta