Kalle Palanderista maitomannekiini

Julkaistu: , Päivitetty:



Suomen huippualppinistit Kalle Palander ja Tanja Poutiainen laskevat jatkossa Valion mainoksilla varustettuina. Tuoreen sopimuksen mukaan Valio on miesten, naisten ja nuorten alppimaajoukkueiden päätukija kaudella 2006-2007.

Yhteistyö on Valion mukaan yksi keino kehittää yrityskuvaa "innovatiivisemmaksi, iloisemmaksi ja rohkeammaksi". Suomen alppimaajoukkue tuo myös näkyvyyttä sekä Suomessa, Keski-Euroopassa että USA:ssa.

- Alppihiihto on varsinkin Keski-Euroopassa huippusuosittu laji. Siinä tarvitaan samoja ominaisuuksia, jotka Valio kokee omikseen eli rohkeutta, iloa, kykyä nopeisiin ratkaisuihin ja osaamista, summaa sponsoroinnista vastaava Marko Kämäräinen.

Alppihiihtäjät näkyvät yhtiön mainoksissa, mutta osallistuvat myös Valion tapahtumiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Valio pysyy edelleen myös mm. Lasten Päivän Säätiön yhteistyökumppanina.

Turkulaisleipomo Rosten on puolestaan pestannut nyrkkeilijä Eva Wahlströmin leipälähettilääkseen. Sponsorisopimus ulottuu ensi vuoden loppuun saakka.

- Eva on persoonana täyttä ruista, rohkea ja kova yrittämään, perustellaan sponssikohteen valintaa Rostenin tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    5. 5

      Nordean Wahlroos: Ruotsin euroaluetta kireämpi sääntely ei ongelma

    6. 6

      Rautelle yli 21 miljoonan euron tilaukset Venäjältä

    7. 7

      Työllisyys paranee hiljalleen jos ollenkaan – hallituksen tavoite kaukana

    8. 8

      UPM kohensi tulostaan – liikevaihto jäi odotuksista

    9. 9

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    10. 10

      Tiedon tulos päihitti ennusteet – liikevaihto kasvoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    4. 4

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    8. 8

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    9. 9

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    10. 10

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää