Metsäteollisuuden ulkoistukset pahasti jumissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiistat paperitehtaiden töiden ulkoistamisesta kuumentavat yhä Metsäteollisuuden ja Paperiliiton välejä. Osapuolet arvostelevat toisiaan valtapolitikoinnista ja ideologisista tavoitteista.

Syynä tilanteen jumiutuneisuuteen on pidetty sitä, että ulkoistaminen vie SAK:laiselta Paperiliitolta jäsenet, kun työntekijät siirtyvät pois paperin työehtosopimuksen piiristä.

Metsäteollisuus uskoo paperiteollisuuden ongelmien pahenevan entisestään työvoiman käyttöön liittyvien jäykkyyksien vuoksi. Kilpailijamaat ovat työnantajien mukaan kyenneet pitkään alentamaan tuotantokustannuksiaan, mutta Suomessa ei vastaavia muutoksia ole kyetty tekemään.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Arto Tähtinen pitää keskeisenä syynä juuri ulkopuolelta ostettavan alihankintatyön pientä osuutta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Nyt sopuun on päästy kuitenkin vain noin 200 tehtävän siirtämisestä. Ne koskevat hyvin pieniä työntekijäryhmiä, Tähtinen sanoo STT:lle

Hän katsoo, että paikallisesti tehtaissa olisi halua uusiin järjestelyihin, mutta Paperiliitto torjuu esitykset liittotasolla.

- Asioiden käsittely on hänen mukaansa vain pallottelua tasolta toiselle. Neuvottelut kestävät pitkään ja sovituissa muutoksissa voi olla jopa kolmen vuoden siirtymäaikoja.

Tähtisen mukaan muilla aloilla alihankintatöistä on pystytty sopimaan. Paperiteollisuudessakin noin 7 000 STTK:laisen toimihenkilön kanssa uudistuksia on tehty pitkään.

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) katsoo, että työnantajien tavoitteena on hajottaa Paperiliittoa.

- Joidenkin yritysjohtajienkin kantana näyttää olevan ulkoistamisen lisääminen, maksoi mitä maksoi.

Ahosen mukaan tehtävien järjestämisestä on pystytty sopimaan paikallisesti siten, että niiden ulkoistaminen tulisi yritykselle kalliimmaksi.

Paperiliitossa lasketaan ulkoistettujen määrän olevan huomattavasti suurempi kuin 200.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää