Mp3-soittimien myynti kaksinkertaistui alkuvuonna

Julkaistu: , Päivitetty:

Mp3-soittimien menekki on ollut vahva vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Kodinkonekauppiaat ovat kaksinkertaistaneet soittimien myynnin viime vuodesta.

Kodintekniikka-alan myynnistä tilastoja pitävän Kotekin mukaan ensimmäisten kolmen kuukauden aikana Suomessa myytiin runsaat 60 000 mp3-soitinta, kun viime vuonna vastaavaan aikaan myyntimäärä jäi 32 000:een. Lisäksi kaupan sisäänmyyntitilastot huhti-toukokuulta kertovat, että mp3-markkinat ovat kaksinkertaistuneet.

- Kodinkoneala odottaa kesäkuukausilta vielä näitä kovempia kasvulukuja. Soittimet ovat tämän sesongin tuotteita, toteaa viestintäryhmän puheenjohtaja Elina Yrjänheikki Kotekista.

Johtava mp3-laitteiden valmistaja Apple ilmoitti keskiviikkoiltana osavuosikatsauksensa yhteydessä, että yhtiö oli toimittanut vuoden toisella neljänneksellä runsaat kahdeksan miljoonaa iPod-soitinta. Määrä on kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Applen iPodit ja markkinakakkosen Creativen soittimet ovat näyttävästi esillä myös suomalaisten kodinkoneliikkeiden vitriineissä. Suomessa kuluttajat ovat tähän asti suosineet 512 megan muistilla varustettuja soittimia, mutta eniten on kasvanut yhden ja kahden gigan muistin sisältävien laitteiden myynti. Ostettujen soittimien keskihinta oli alkuvuonna 96 euroa, joka on neljä euroa enemmän kuin viime vuonna.

- Myös kalliiden hintaluokkien soittimien kysyntä on kasvanut. Yhä useammat haluavat radion soittimeensa. Kovalevymuistilla ja näytöllä varustetut laitteet käyvät kaupaksi, koska niihin voi tallentaa musiikin lisäksi kuvia, Yrjänheikki kertoo.

Apulaismyymäläpäällikkö Tommi Apajakari Helsingin Aleksin Veikon Koneesta vahvistaa, että kysyntä on muuttunut. Mp3-soittimelta vaaditaan enemmän muistia ja toimintoja kuin ennen. Muutokseen ovat vaikuttaneet rajusti pudonneet hinnat.

- Soittimien hinnat ovat puolittuneet vuodessa. Kun yhden gigan muistilla varustettu laite maksoi vuosi sitten parisataa euroa, nyt vastaavan laitteen saa satasella, Apajakari toteaa.

Yrjänheikin ja Apajakarin mukaan mp3-soittimet eivät enää ole niin leimallisesti nuorisotuote kuin vuosi pari sitten. Nuoret aikuiset ja mp3-laitetta käyttävien lasten vanhemmat ovat viime aikoina innostuneet laitteista.

- Soittimien muotoilu vaikuttaa yllättävän paljon ostopäätöksiin. Mitä ohuempi laite, sitä trendikkäämpi. Kuorien värillä on väliä, Yrjänheikki tietää.

- Jotkut saattavat vaihtaa laitettaan neljäkin kertaa vuodessa. Vaihtajat hakevat lisämuistia pienessä koossa, Apajakari kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    10. 10

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää