Top-Sport myllertää urheilukaupan markkinoita

Julkaistu: , Päivitetty:

Urheilukauppaketju Top-Sportista on tulossa alan rakennejärjestelyjen avainyhtiö. Myyntiään voimakkaasti kasvattaneen ketjun omistuspohja muuttuu elokuun alussa, jolloin Pekka Eräjää myy tähän asti kokonaan omistamansa Top-Sportin OKO Venture Capitalin (OVC) ja seitsemän Top-Sportin johtajan perustamalla yhtiölle.

Eräjää jatkaa järjestelyn jälkeen toimitusjohtajana ja osakkaana.

Alkuvaiheessa pääomasijoittaja on yhtiön vähemmistöosakas.

- Jossain vaiheessa tämä oli tehtävä, koska lapseni eivät ryhdy yrityksen jatkajiksi. Halusin päästä sellaiseen järjestelyyn, että voin jatkaa duunin tekemistä. OVC:n tarjoama paketti aikatauluineen miellytti eniten tarjolla olleista vaihtoehdoista. Olen sitoutunut viideksi vuodeksi työskentelemään eri tehtävissä Top-Sportissa, Eräjää kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

OVC:n sijoitusjohtaja Petri Pöllänen kehuu Top-Sportia tehokkaaksi ketjuksi ja urheilukaupan näkymiä lupaaviksi.

- Vapaa-aikaan liittyvä kuluttaminen lisääntyy koko ajan. Näemme erittäin hyviä kasvumahdollisuuksia vapaa-ajan vaatteissa ja jalkineissa, jotka ovat keskeisessä asemassa Top-Sportissa.

Top-Sport on lyhyen ajan sisällä toinen urheilukaupan järjestelyiden kohde. Toukokuun lopussa Wihuri myi Sportian tukkuliiketoiminnan SGN Groupille ja neljä vähittäismyymälää Timo Lindströmin perustamalle Sportworldille.

Eräjää myöntää käyneensä vielä viime vuonna Wihurin kanssa neuvotteluja Top-Sportin ja Sportian yhdistämisestä, mutta toimintatapojen erilaisuus esti yhdistymisen.

- Top-Sportin myymälät toimivat kurinalaisesti samalla tavalla. Sportia-yrittäjät ovat kirjavaa porukkaa, joilla on monenlaista myymälää, liiketoimintapaikkaa ja taustaa.

Eräjään ja Pölläsen mukaan Top-Sport voi toimia nykyisellä omistuspohjalla viitisen vuotta, vaikka valmius yhtiön nopeaan myyntiin on olemassa.

Järjestelyllä on pedattu mahdollisuutta myös siihen, että omistus voi siirtyä vähitellen Eräjäältä ja pääomasijoittajalta muille Top-Sportin johtajille.

Top-Sportin myynti on kehittynyt parin viime vuoden aikana suotuisasti. Ketjun myynti oli helmikuussa päättyneellä tilikaudella 41 miljoonaa euroa, mikä on 16 prosenttia edellistä tilikautta enemmän. Etenkin ketjun omien merkkien menekki on parantunut.

- Tuotteista on saatu entistä parempia hintoja, ja tavaraa on jäänyt alennusmyynteihin vähemmän kuin ennen, Eräjää toteaa.

Top-Sport järjesteli viime vuonna kovalla kädellä ketjuaan. Eräjää lopetti kehnosti kannattaneet myymälät Kokkolasta, Kajaanista, Turusta ja Helsingin Malmilta sekä perusti uusia Jyväskylän maalaiskuntaan, Turkuun, Espoon kauppakeskus Selloon ja Vantaan kauppakeskus Jumboon.

Tällä hetkellä Top-Sport koostuu 23 myymälästä. Uudet Top-Sportit avataan Lempäälän Ideaparkiin joulukuussa ja Lappeenrantaan ensi vuonna.

Eräjään mukaan ketjulla on vielä muutamia aukkoja, joista yhtiö hakee hyviä liiketoimintapaikkoja.

Top-Sport puuttuu esimerkiksi Joensuusta, Rovaniemeltä, Hämeenlinnasta ja Mikkelistä.

- Olen varmasti ollut joissain kohdin turhan varovainen, ja ehkä tämä omistusmuutos rohkaisee ottamaan rivakoita askeleita. Tällaisella tuotevalikoimalla ketju voi kasvaa kymmenellä, korkeintaan 20 myymälällä, Eräjää linjaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    6. 6

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    7. 7

      Salonojan Harrikka-liike hakeutuu konkurssin

    8. 8

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    9. 9

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    10. 10

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää