Kynämies menettämässä Pirkan A-Lehdille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kynämiehen liiketoimintajohtajan Hannu Lindellin mukaan Kynämies on hävinnyt tarjouskilpailun Keskon asiakaslehti Pirkasta.

Kynämies on tehnyt lehteä vuodesta 2001 lähtien. Sitä ennen kustannusvastuu oli Keskon omalla tytäryhtiöllä.

- Kesko ilmoitti meille torstaina iltapäivällä, että kisa on meidän osaltamme käyty ja keskusteluja jatketaan toisen tahon kanssa, Lindell sanoo.

Uusi lehden tekijä aloittaa vuoden vaihteessa. K-Plus Oy:n toimitusjohtaja Niila Rajalan mukaan mitään päätöksiä ei ole vielä tehty ja neuvottelut ovat kesken. Keskon edustajat eivät vahvista sitä, että Kynämies olisi menettänyt mahdollisuutensa. Valinta on tarkoitus vahvistaa lähiviikkoina
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Alan sisäisten arvioiden mukaan Pirkasta on loppusuoralla kilpaillut Kynämiehen kanssa A-lehdet. Yhtiö vahvisti asiakaslehtiosaamistaan huhtikuussa ostamalla markkinointiviestintäyhtiö Dialogin muut osakkaat ulos.

- Neuvotteluja käydään, A-Lehtien toimitusjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen toteaa.

Dialogin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty elokuun alusta alkaen Antti Eränne.

Eränne kertoi tuoreessa Markkinointi&Mainonta -lehdessä, että asiakaslehtibisnes on ollut liian voimakkaasti journalistivetoista ja että raikas kaupallinen ja markkinoinnillinen kanta on puuttunut.

Pirkka on Suomen suurin aikakauslehti 1,4 miljoonan kappaleen levikillään. Tuoreen Talouselämä-lehden mukaan Kesko pyrkii kilpailuttamisen yhteydessä alentamaan lehden kuluja ja saamaan sisältöön lisää kaupallisuutta.

Viestinnän ammattilaisten ProCom valitsi toissapäivänä Pirkan päätoimittajan Riitta Korhosen vuoden toimittajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    7. 7

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    8. 8

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    9. 9

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    5. 5

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Valtakunnansovittelija: Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan löytyi sopu – työnseisaukset peruuntuvat

    9. 9

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    10. 10

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    5. 5

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää