Innosonic ponnistaa rahoituksen avulla maailmalle

Julkaistu:

Jyväskyläläinen käyttäjäystävällistä mobiiliteknologiaa kehittävä Innosonic Oy on saanut siemenvaiheen rahoituskierroksensa toteutettua lead investorinsa Investone Oy:n avulla. Rahoituksen avulla yhtiö pääsee panostamaan aktiivisesti Video Ringtone -ratkaisunsa myyntiin ja markkinointiin sekä tekniikkansa jatkokehittämiseen.
Toimitusjohtaja Jouko Tossavainen kuitenkin korostaa yhtiön tiedotteessa, ettei Innosonic pyri siemenvaiheen rahoituksella maailmanvalloitukseen, vaan uusi rahoituskierros järjestetään nopeasti.

- Meille on tärkeää, että rahoituksen lisäksi saamme yrityksen taustalle myös erittäin vahvaa mobiilialan osaamista, muun muassa sijoittajina olevien Nokiassa kannuksensa hankkineiden mobiilialan kovan tason ammattilaisten ja heidän verkostojensa kautta. Nyt päättyneen rahoituskierroksen avulla saamme rakennettua näytöt siitä, että voimme luoda myyntiä lähivuosina räjähdysmäisesti kasvavalle markkinasektorille.

Jalansijaa Kiinasta?

Investonen toimitusjohtaja Pasi Kivimäki puolestaan kertoo, että Innosonicin kehittämä videosoittoäänitekniikka on erittäin suuren liiketoimintapotentiaalin omaava alue mobiililiiketoiminnassa.

- Innosonic on myös osoittanut pystyvänsä myymään tuotteitaan maailmalle ja luomaan globaaleja asiakaskontakteja. Erityisen innostuneita olemme Innosonicin Kiinaan ja muille uusille markkinoille suuntautuvasta myynnistä, josta odotamme tulevan yhden vahvan tukijalan Innosonicin toimintaan, Kivimäki sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Innosonicin ensi vaiheen rahoituskierrokseen osallistuvat Investone Oy, Soft-Invest Oy ja Suomen Teollisuussijoitus Oy hallinnoimansa Start Fund I Ky:n kautta.

Innosonic Oy on tammikuussa 2004 perustettu, Tekesin perustettavan yrityksen pääomalainalla ja Jyväskylän Teknologiakeskuksen siemenrahalla aloittanut yritys, joka toimii tällä hetkellä Jyväskylässä ja Helsingissä. Innosonic omistaa lisäksi 60 prosenttia Slovakiassa toimivasta tuotannollisesta yhteisyrityksestä Bitfactory s.r.o:sta, joka muun muassa tuottaa ja paketoi videosoittoääniä Innosonicin kehittämään Video Ringtone Playeriin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    7. 7

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

    10. 10

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    7. 7

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää