Perussuomalaisten petturille vaaditaan vankeutta

Julkaistu: , Päivitetty:

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän entistä pääsihteeriä Kari Bärlundia uhkaa ehdoton vankeustuomio. Kihlakunnansyyttäjä Sakari Tiilikaisen mukaan ehdoton rangaistus olisi oikeutettu muun muassa siksi, että petoksen avulla pääsihteerin hankkima summa oli huomattavan suuri.

Bärlund on myöntänyt vieneensä ryhmältä 145 000 euroa. Hänet erotettiin pääsihteerin tehtävästä viime keväänä.

Syytettä väärennöksestä ja törkeästä petoksesta käsiteltiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa. Bärlund myönsi teot pääosin mutta ei pitänyt petosta törkeänä. Hän vieritti vastuuta myös eduskuntaryhmän eli Raimo Vistbackan, Tony Halmeen ja Timo Soinin harteille. Bärlundin mielestä ryhmä myötävaikutti rikokseen laiminlyömällä tilien tarkistamisen.

Bärlund onnistui siirtämään rahoja ryhmän tililtä omalleen väärentämällä Vistbackan nimen nostotositteisiin. Lisäksi hän muutti omaa palkkasummaansa pankkisiirtoihin lisäämällä numeron summan eteen. Toiminta alkoi vuoden 2000 keväällä ja jatkui aina viime kevääseen saakka.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käräjäoikeus antaa tuomionsa kahden viikon kuluttua.

(Päivitetty klo 11:23)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    2. 2

      Hoiva-alalle tulossa kolme lakkoa: työriita iskisi satoihin toimipisteisiin

    3. 3

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    4. 4

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    5. 5

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    6. 6

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    7. 7

      Menestynyt hävikkiruokayritys paljastui kopioksi – perustaja tuomittiin yrityssalaisuuden rikkomisesta

    8. 8

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    9. 9

      Nousukausi näkyy työmarkkinoilla – Nordean Kärkkäinen: Suuri osa työllisyyden kasvusta tulee osa-aikaisesta työstä

    10. 10

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    2. 2

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    3. 3

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    4. 4

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    5. 5

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    6. 6

      Hoiva-alalle tulossa kolme lakkoa: työriita iskisi satoihin toimipisteisiin

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    8. 8

      Menestynyt hävikkiruokayritys paljastui kopioksi – perustaja tuomittiin yrityssalaisuuden rikkomisesta

    9. 9

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    10. 10

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    5. 5

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    8. 8

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    9. 9

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    10. 10

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    11. Näytä lisää