Listautumisodotukset nostavat NetHawkia

Julkaistu:

Oululaisen matkapuhelinverkkojen testaukseen ja ohjelmistoihin erikoistuneen NetHawkin osakkeiden hinta on noussut Privanetissa, listaamattomien osakkeiden kauppapaikassa. Viime viikolla yhtiön osakkeita tarjottiin myytiin Privanetissa 3,20 euron hintaan, tiistaina myyntitarjous oli jo 3,60 euroa.
Kurssia nostavat todennäköisesti toiveet NetHawkin listautumisesta. Viime viikolla NetHawk lisäsi vettä myllyyn, kun yhtiö ilmoitti yhtiökokouskutsussaan hakevansa valtuutusta listautumiseen ja osakeantiin.

Yhtiö pyytänyt aiemminkin yhtiökokoukselta lupaa listaamiseen aiemminkin, mutta tällä kertaa saattaa olla tosi kyseessä. Toimitusjohtaja Hannu Huttunen kertoi viime viikolla Taloussanomille, että lähtökohdat ovat nyt listautumisen kannalta paremmat kuin pari vuotta sitten.

Mahdollisten listautumisaikatauluja hän ei paljastanut. Pohjatöitä on kuitenkin tehty jo sen verran, että ruljanssi voidaan hänen mukaansa viedä läpi muutamassa kuukaudessa.

Privanetin lisäksi yhtiön osakkeet ovat kaupan myös eQ Onlinen listaamattomien yhtiöiden osakkeita välittävässä palveluissa. EQ:n palvelussa NetHawkin kurssi on noussut parissa viikossa 3,30 eurosta 3,75 euroon. Tehtyjen kauppojen määrä on kasvanut varsinkin parin vuoden takaiseen verrattuna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Varautumista listaukseen

Sijoittajat haluavat varautua mahdolliseen tulevaan listautumiseen hankkimalla yhtiön osakkeita jo etukäteen, kerätäkseen parhaat tuotot listautumisen tuomasta arvonnoususta.

Ennusmerkit näyttävätkin hyviltä. Talous on kasvussa, kurssit nousussa, ja yritysten odotukset tulevasta ovat positiiviset. Helsingin pörssiin kevään aikana listautunut jopa kolme yhtiötä, melko hyvällä menestyksellä.

Esimerkiksi huhtikuussa listautuneen sijoituspalvelukonserni FIM:in anti ylimerkittiin 8,5 kertaisesti, ja kurssi on noussut listautumisesta kolmisenkymmentä prosenttia. Myös kuitumateriaaleja valmistavan Ahlstromin listautumisanti maaliskuussa oli menestys, tosin yhtiön kurssi on valunut viime viikkoina.

Maaliskuussa listautui myös matkapuhelinten latureita valmistava Salcomp, jonka kurssi vaisun alun jälkeen on noussut yli listautumishinnan.

Kasvun aikaa

Viime vuosi oli NetHawkille kovan kasvun aikaa. Yhtiö teki viime vuonna liikevaihtoa 32,2 miljoonan euroa, mikä merkitsi yli 40 prosentin kasvua vuoteen 2004 verrattuna. Liikevoittokin kasvoi 4,2 miljoonaan euroon, tosin vuodesta 2004 kasvua on vain 0,1 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihdosta 86 prosenttia tuli Suomen ulkopuolelta. NetHawkilla on tytäryhtiöitä Ruotsissa, Kiinassa, Ranskassa, Saksassa, Japanissa, Singaporessa, Intiassa ja Yhdysvalloissa.

Osa liikevaihdon kasvusta tuli yrityskaupan kautta. NetHawk osti toukokuussa verkkosimulointi- ja ?kuormitustestausjärjestelmien toimittajan ipNetfusion Inc:in, ja hankki keväällä omistukseensa myös Japanin tytäryhtiön koko osakekannan.

Kaupan takia NetHawkin henkilöstömäärä kaksinkertaistui lähes 440 työntekijään, ja yhtiö laajeni Intiaan.

Paljon asiakkaita

NetHawkin asiakkaita ovat matkapuhelinoperaattorit sekä verkkolaitteiden valmistajat, suurimpina Nokia, Ericsson ja Nortel Networks. Yhtiön tuotteilla voidaan testata gsm-, edge- ja 3G-verkkojen toimintaa. Yritysoston ansiosta tuotevalikoima laajeni matkapuhelin- ja internetpuheluissa käytettävien VoIP-verkkojen sekä niiden verkkoelementtien kuormitustestaukseen.

Riskejäkin riittää. IpNetfusionin kilpailija Catapult Communications haastoi yhtiön joulukuussa oikeuteen, väittäen yhtiön käyttäneen väärin Catapultin liikesalaisuuksia ja luottamuksellista tietoa. Oikeudenkäynti on alkuvaiheessa, eikä sen kuluja vielä tiedetä.

Suurempi uhka voi kuitenkin olla verkkomarkkinoiden kääntyminen laskuun, joka vaikuttaa NetHawkiinkin. Verkkolaitteita matkapuhelinverkkoihin valmistavien yhtiöiden tulokset heikkenivät alkuvuonna kysynnän vähennyttyä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    5. 5

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    6. 6

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    7. 7

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Joka kolmas arvioi hallituksen onnistuneen – arvosanat niukassa nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    10. 10

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää