Nokia jyräsi kasvavilla markkinoilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia oli musertavan vahva alkuvuoden kännykkämarkkinoilla.

Se pystyi jopa kasvattamaan markkinaosuuttaan viime vuoden viimeisestä neljänneksestä, vaikka normaalisti yhtiön markkinaosuus on alkuvuonna selvästi pienempi kuin loppuvuoden joulusesongissa.

Viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä osuus kännyköiden maailmanmarkkinoista nousi kolme prosenttiyksikköä. Nokia arvioi tammi-maaliskuun markkinaosuudekseen nyt 35 prosenttia.

Nokia ylitti roimasti markkinoiden tulosodotukset, vaikka ne pomppasivat ylöspäin jo viime viikolla. Tuolloin Nokia kertoi puhelimiensa alkuvuoden keskihinnan ylittävän selvästi yhtiön aiemman arvion.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Markkinat tulkitsivat tiedon positiiviseksi tulosvaroitukseksi, mutta silti osavuosikatsaus vielä yllätti sijoittajat Helsingin pörssin 5,6 prosentin kurssinousun veroisesti.

Armoton meno perustuu osittain Nokian halpojen puhelimien menestykseen nopeasti kasvavilla kehittyvillä markkinoilla. Kiinassa, Aasiassa ja Tyynenmeren alueella sekä Latinalaisessa Amerikassa Nokian markkinaosuus kasvoi voimakkaasti.

Toisaalta Nokia on ottanut suvereenisti paikkansa kalliiden kolmannen sukupolven kännyköiden markkinajohtajana. 3G-puhelimia tekevän Multimedia -toimialan liikevaihto kasvoi 55 prosenttia ja liikevoitto peräti tuplaantui.

Multimediakin kasvoi nopeimmin Kiinassa.

Yksittäisistä laitteista eniten liikevaihtoa ja tulosta Nokialle toi alkuvuonna N70, joka on yhtiön arvion mukaan maailman myydyin 3G-puhelin. Sen menestys selittää paljolti myös Nokian puhelimien odotettua korkeamman keskihinnan.

Vielä pari vuotta sitten jotkut aprikoivat, jääkö Nokia kyydistä 3G-puhelimien markkinoilla. Pilottivaiheessa niitä hallitsivat LG:n kaltaiset pikkumerkit.

Enää ei tarvitse aprikoida. Nokia valtasi markkinat, kun ne olivat kasvaneet valtaamisen arvoisiksi.

Nokia arvioi 3G-markkinoiden tuplaantuvan tänä vuonna, mikä tarkoittaa sadan miljoonan puhelimen myyntiä.

Pohjois-Amerikassa ja Latinalaisessa Amerikassa Multimedialla on edelleen vaikeuksia, mutta niiden vastapainoksi peruspuhelimia tekevä Mobile Phones kaksinkertaisti liikevaihtonsa Pohjois-Amerikassa.

Kaikkiaan Nokia on siis onnistunut paikkaamaan viime vuoden menetyksiään Amerikoissa.

Mobile Phonesin kasvua vauhdittivat erityisesti keskihintaiset puhelimet. Toimiala tekee yhä yli 60 prosenttia Nokian liikevaihdosta.

Suhteellisessa kannattavuudessa multimediapuhelimet ovat jo peruspuhelimien tasolla. Molempia Nokia tekee äärimmäisen kannattavasti, liikevoittoprosentti on yli 18.

Esimerkiksi Motorolan kännyköiden liikevoittoprosentti on 11.

Pääjohtaja Jorma Ollila arvioi televisiokanava CNBC:n haastattelussa, että matkapuhelimien keskimääräisen myyntihinnan lasku jatkuu, koska kasvumarkkinoiden osuus matkapuhelinmyynnistä kasvaa.

Tulostiedotteessa toimitusjohtaja ja Ollilan seuraaja

Olli-Pekka Kallasvuo arvioi,

että kuluvan vuoden markkinakasvusta 70 prosenttia muodostuu kehittyvillä markkinoilla.

Ollila vakuutti haastattelussa myös Nokian uskoa

yrityspuhelimia ja -ratkaisuja kehittävän Enterprise

Solutions toimialaan, vaikka sen liiketappio vain syveni alkuvuonna 66 miljoonaan euroon.

Ollilan mukaan mukaan Enterprise Solutions voi etsiä vielä sopivia ostokohteitakin.

- Meillä on kärsivällisyyttä, jota tarvitaan tällaisen liiketoiminnan rakentamiseen, sanoi Ollila.

Verkkotoimialan liikevoitto pieneni alkuvuonna liikevaihdon kasvusta huolimatta. Ollila ei ole tästä huolissaan, vaan pitää yhä realistisena liikevoittoprosentin nousua koko vuonna 13-14 prosentin tavoitteeseen. Verkkotoimialan kannattavuus usein notkahtaa alkuvuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Virtuaalivaluutan hurja joulukuu: suomalaiset piensijoittajat vaihtoivat Nokian bitcoiniin

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    6. 6

      Kysely: Enemmistö suomalaisista ei lämpene matalapalkkatyölle

    7. 7

      Hotellihuoneista iski pula – ”Riippuu myös siitä, mitä lentoyhtiö itse on valmis niistä tarjoamaan”

    8. 8

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    9. 9

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    10. 10

      Kotipizza aikoo levitä No Pizzalla kansainvälisille markkinoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    5. 5

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    6. 6

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    7. 7

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    8. 8

      Hotellihuoneista iski pula – ”Riippuu myös siitä, mitä lentoyhtiö itse on valmis niistä tarjoamaan”

    9. 9

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    10. 10

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää