Kysynnän piristyminen ei riitä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hintakilpailu näivettää it-markkinan kasvun

Suomen it-palvelumarkkinat kasvoivat Prisma Researchin tuoreen tutkimuksen mukaan viime vuonna 4,4 prosenttia. Kysyntä on piristymässä selvästi, mutta kasvu jää tutkimusyhtiön mukaan tänä vuonna yhä pienemmäksi: 2,2 prosenttiin.

19.4.2006 10:47

Kysynnän piristyminen ei riitä, sillä hintakilpailu on kovaa. Hintakisa ajaa erityisesti uudistettavien ulkoistussopimusten hintoja alas, kertoo Prisma Research tiedotteessaan.

Viime vuonna markkinan arvo oli 2,3 miljardia euroa. Kasvua jarrutti koventuneen hintakilpailun lisäksi isojen ulkoistuskauppojen vähentyminen huomattavasti edellisistä vuosista.

Viime vuonna tehtiin Prisma Researchin mukaan vain muutama iso ulkoistuskauppa, mutta tämä vuosi on alkanut ulkoistusmarkkinoilla paremmin. Muiden muassa Kone, UPM, Finnet ja HUS ovat jo joko ilmaisseet ulkoistusaikeistaan tai tehneet jo sopimuksen.

Keskikokoiset rynnivät viime vuonna

Viime vuonna viiden suurimman it-palveluyrityksen keskimääräinen kasvu jäi vähäiseksi, kun taas kymmenen seuraavaksi suurinta ylsivät lähes kuusinkertaiseen kasvuun.

Viiden suurimman - TietoEnatorin, IBM:n, HP:n, Fujitsu Servicesin ja WM-datan - keskimääräinen kasvu oli vain 2,9 prosenttia. Keskikokoisten vastaava luku oli 16,7 prosenttia.

Keskikokoisten kasvu johtui suurilta osin yritysostoista, mutta joukossa on myös yrityksiä, joiden vahva kasvu tuli pelkästään orgaanisesti. Näistä merkittävimmät ovat Accenture, Siemens Business Services ja Oracle. Markkinoilla jatkuikin keskittyminen, kun keskikokoiset talot tekivät aktiivisesti yritysostoja.

TietoEnatorin osuus pieneni 1,4 prosenttiyksikköä 27 prosenttiin ja IBM:n 0,2 prosenttiyksikköä 12,6 prosenttiin. HP:n osuudeksi tuli 11,7 prosenttia, Fujitsu Servicesin 10,1 prosenttia ja WM-datan 8,9 prosenttia. Näistä kolmesta jokaisen osuus kasvoi prosentin kymmenyksen.

Enfo puolestaan nousi Ementor-kaupan myötä ensimmäistä kertaa kymmenen suurimman it-palvelutalon listalle ja pudotti Elisan listalta pois.

"Hintojen lasku lisää muuta kilpailukykyä"

Hintojen laskun taustalla on Prisma Researchin mukaan muun muassa se, että asiakkaat ja it-palvelutalot ovat vaatineet yhteisyrityksiltään hinnanalennuksia ja niiden toiminnan parempaa läpinäkyvyyttä. Myös it-palvelutalojen toimintamallien muutokset, kuten keskittyminen, uusien tekniikoiden hyödyntäminen, palveluiden toimittaminen osittain halvemman kustannustason maista sekä intialaisten yritysten työntyminen markkinoille laskevat hintoja.

Prisma Research uskoo kuitenkin, että hintojen lasku it-palveluissa lisää yritysten kilpailukykyä muilla toimialoilla, mikä lisää yleisesti Suomen kansantaloudellista toimeliaisuutta ja menestystä. Tutkimusyhtiö näkeekin, että vaikka it-palvelut eivät kasva rahassa mitattuna nopeasti, kasvaa niiden määrällinen kysyntä nopeasti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?