Sponda pinkoo Venäjälle asiakkaidensa perässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda hakee kasvua Venäjältä ja Baltiasta. Valtion osakkuusyhtiö haluaa käynnistää sijoitustoiminnan jo tänä vuonna.

Suomalaisten kiinteistösijoitusyhtiöiden kasvaminen pääkaupunkiseudulla on tullut viime vuosina haasteelliseksi.

Markkinoille on tullut yhä enemmän kansainvälisiä sijoittajia.

Esimerkiksi viime viikolla Kampin kauppakeskus myytiin brittiläiselle Boultbeelle ja Royal Bank of Scotlandille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Varsinkin valmiin kiinteistökannan ostaminen näyttää olevan aika vaikeata. Ulkomaisilla sijoittajilla on paljon rahaa ja paljon halua, Spondan toimitusjohtaja Kari Inkinen kuvailee.

Sponda hakee kotimaassa kasvua ja kannattavuutta lähivuosina etenkin kiinteistökehittämisestä. Toinen kasvun lähde on laajentuminen Venäjän ja Baltian markkinoille.

- Baltian markkinat ovat suhteellisen pienet ja sinne on siksi hieman ongelmallisempaa päästä sisään. Venäjällä taas markkinoiden koko on valtava, mikä tarkoittaa sitä, että mahdollisuuksia on paljon.

- Toisaalta Venäjän toiminnan riskit painavat vaakakupin toisella puolella.

Venäjä tarkoittaa Spondalle lähinnä Pietaria ja Moskovaa.

Spondan mukaan Venäjän ja Baltian investointien osuus voisi olla yhteensä enintään 10-20 prosenttia yhtiön koko kiinteistökannan arvosta.

- Se tarkoittaisi käytännössä 200 miljoonan euron sijoituksia, Inkinen laskee.

Sponda on kiinteistösijoitusyhtiönä kaikkiruokainen. Salkkuun mahtuu niin toimistoja, liiketiloja kuin logistiikkakiinteistöjäkin. Venäjällä ja Baltiassakaan kiinteistötyypillä ei ole väliä.

Yhtiö lähtee asiakkaiden tarpeista.

- Meillä on paljon asiakkaita Suomessa. Moni heistä olisi halukas siirtämään liiketoimintaansa esimerkiksi Venäjälle.

- Katsomme tätä asiakasnäkökulmasta, eli että pystyisimmekö tarjoamaan heille siellä jotain. Silloin ei ole niin kovasti väliä sillä, onko se logistiikkakiinteistö, toimistokiinteistö vai liikekiinteistö, Inkinen sanoo.

Kohoavat kiinteistöjen arvot ja vuokratuotot houkuttavat Spondaa Venäjälle.

- Kiinteistöjen tuottotasot ovat selkeästi korkeammat, mitä tietysti selittävät korkeammat riskitkin.

Kovien tuottojen kääntöpuoli on markkinoiden kehittymättömyys.

- Markkinainformaatiota on hyvin vähän ja kiinteistömarkkinat ovat epälikvidit. Markkinoiden selvittäminen Venäjällä kestää. Se on asia, joka täytyy huolellisesti kammata läpi, ei auta hosua, sanoo Inkinen.

Pietarin ja Moskovan kaupungit muuttuvat paljon. Kiinteistösijoittajan täytyy selvittää, missä ovat tulevaisuuden hyvät ja huonot sijainnit, millaisia infrahankkeita on tulossa ja miten liikenne järjestyy.

Valmista priimakuntoista kiinteistökantaa Venäjältä ei niin vain löydy.

- Helpointa olisi ostaa valmis hyväkuntoinen kiinteistö, mutta niitähän ei siellä juuri ole ja vielä vähemmän myytävänä.

- Vanhojen kiinteistöjen kunnostamista teemme jo kotimaassakin, joten sitä voimme ilman muuta tehdä myös Venäjällä ja tietysti myös kehittää uusia kiinteistöjä.

Kehityshankkeissa ja gryndauksessa Sponda käyttäisi Venäjällä kaikista vaihtoehdoista mieluiten hyväkseen suomalaista osaamista.

- Onhan siellä turkkilaisiakin rakennusliikkeitä, mutta meidän vinkkelistämme olisi helpompaa olla yhteistyössä jonkin suomalaisen rakennusliikkeen kanssa.

Poliittisia riskejä, kuten lainsäädännön muuttumista ulkomaisille sijoittajille vihamieliseen suuntaan, Inkinen pitää vähäisinä.

Inkisen toiveissa on, että ensimmäiset kiinteistöinvestoinnit ulkomaille saadaan tehtyä tänä vuonna.

- Vaihtoehtoja on useita, pitää vain katsoa, mikä niistä voisi toteutua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

    8. 8

      Atria keskittää sianlihan tuotannon Jyväskylästä Nurmoon – irtisanoo 17 henkeä

    9. 9

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    10. 10

      Näissä ammateissa on pulaa tekijöistä – katso tästä kätevästi oman alueesi tilanne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää