Koveneva kilpa nostaa jo talletuskorkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Pankit ovat ryhtyneet nostamaan talletuskorkojaan aiempaa rivakammin yleisen korkotason nousun myötä.

Nyt säästötilien talletuskorkojen nostamisesta ovat kertoneet jo Nordea ja Tapiola Pankki ja Sampokin on tuonut markkinoille uuden korkeakorkoisemman tilin.

Aiemmin pankkien omat talletuskorot ovat seuranneet yleisen korkotason nousua paljon hitaammin kuin lainoissa käytetyt pankkien omat prime-korot.

Nyt talletuskorkoja on nostettu samaan tahtiin prime-korkojen kanssa. Esimerkiksi Nordea kertoi sekä prime- että talletuskoron nostosta eilen torstaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Totta on, että perinteisesti talletuskorkoja on nostettu selvästi nihkeämmin kuin nyt, myöntää pankinjohtaja Pekka Luukkanen Nordeasta.

Myös Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti arvioi koronnostosta tiedottaessaan, ettei markkinoilla ole yleensä ollut tapana nostaa talletuskorkoja yleisen korkotason nousun yhteydessä.

Pankeissa ei haluta kuitenkaan vielä myöntää, että muutoksessa olisi kyse korkokilvan kovenemisesta myös talletuspuolella.

- Varmasti kaikki pankit kuitenkin seuraavat nyt tarkkaan toistensa liikkeitä, Luukkanen uskoo.

Hänen mukaansa aiempaa nopeamman reagoinnin takana on Nordean halu palkita myös pankkitallettajia, koska tilastot osoittavat suomalaisten suosivan edelleen pankkitalletuksia säästömuotona.

Joulukuussa Nordea aiheutti ärsytystä laskemalla käyttelytiliensä koron 0,4 prosentista 0,15 prosenttiin.

Luukkasen mukaan nyt tehdyssä säästötilien koronnostossa ei kuitenkaan ole kyse joulukuisen laskun hyvittelystä.

- Halusimme jo tuolloin korostaa asiakkaille, että käyttelytilit eivät ole oikea tapa säästämiseen vaan niille on muita vaihtoehtoja, Luukkanen sanoo.

Nyt Nordea korottaa suosituimman säästötilinsä, Kasvutilin, talletuskorkoa 0,4 prosenttiyksikköä nostaen sen säästösummasta riippuen 1,1-2,0 prosenttiin.

Tapiola puolestaan on ilmoittanut nostavansa sekä säästö- että käyttelytiliensä talletuskorkoja 0,25 prosenttiyksiköllä.

Se nostaa säästötilien koron ylimmillään 1,8 prosenttiin ja käyttötilien koron 0,75 prosenttiin.

Talletuskoroilla kilpaileminen on nyt tullut paremmin mahdolliseksi korkotason yleisen nousun myötä. Sammon tuotejohtajan Liisan Neimalan mukaan se on antanut pankeille mahdollisuuden jälleen erottautua ja luoda uusia tuotteita.

- Alhaisemman korkotason aikana hyvätkään tarjoukset määräaikaistalletuksissa eivät purreet asiakkaisiin, Neimala huomauttaa.

Sampo on vastannut korkotason nousuun tuomalla helmikuussa markkinoille uuden korkeakorkoisemman Varatili-nimisen säästötilin. Sen korkona on 12 kuukauden euribor miinus 0,8 prosenttiyksikköä, mikä nyt tarkoittaa 2,4 prosentin korkoa. Sen perinteisen säästötilin korko on ollut 0,2 prosenttia.

Osuuspankeissa puolestaan pääosa säästötileistä on euribor-sidonnaisia, joten ne seuraavat automaattisesti korkotason nousua, kertoo yksikönpäällikkö Pauliina Liski Osuuspankkikeskuksesta.

- Määräaikaisille talletustileille annettavissa tarjouksissa korkotason nousu on kuitenkin näkynyt selvästi, hän sanoo.

OP-ryhmässä ei tehdä yhtenäisiä ryhmäpäätöksiä talletuskorkojen tasosta vaan niistä päätetään paikallisesti markkinatilanteen mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    9. 9

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää