Ruokakaupat satsaavat reiluun

Julkaistu: , Päivitetty:

Reilun kaupan tuotteita myytiin Suomessa viime vuonna yhteensä noin 13 miljoonalla eurolla, kun edellisvuonna luku oli noin 7,6 miljoonaa euroa. Myynnissä on kaikkiaan yli sata erilaista reilun kaupan tuotetta 15 eri tuoteryhmässä.

Banaanit ovat Suomessa kaikkein suosituin reilun kaupan tuote. Niitä myytiin viime vuonna viisi miljoonaa kiloa, mikä on noin seitsemän prosenttia koko maan banaanimarkkinoista (yhteensä 70 miljoonaa kiloa).

S-ryhmän myymälöissä on tarjolla viitisentoista reilun kaupan tuotetta mukaan lukien eri merkit. Tuotevalikoima on kuitenkin liikekohtainen ja vaihtelee myymälän koon mukaan.

- Haluamme antaa asiakasomistajillemme mahdollisuuden ostaa myös reilun kaupan tuotteita. Asiakas kuitenkin päättää lopulta itse, mitä ostoskoriinsa laittaa, toteaa SOK:n tiedottaja Outi Hohti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

S-ryhmän merkittävimmän reilujen tuotteiden myyjän eli HOK-Elannon reilun kaupan tuotteiden volyymi kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna yli 40 prosenttia.

Tradekan Siwa-kaupoissa myynnissä olevista banaaneista lähes 95 prosenttia on "reiluja". Viime vuonna reilun kaupan banaaneja myytiin Siwoissa miljoona kiloa eli lähes 300 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Myynnin arvioidaan kaksinkertaistuvan tänä vuonna.

Tradekan hedelmistä ja vihanneksista vastaava valikoimapäällikkö Jorma Rautanen perustelee reilun kaupan banaanien suurta osuutta kysynnällä ja lähikauppojen pienellä koolla. Suurten yhtiöiden boikotoinnista ei siis ole kyse.

- Muita merkkejä mahtuu toki sellaiseen myymälään, jossa myynti on kovempaa, Rautanen lupaa.

Siwan reilun kaupan tuotteista appelsiini on selvästi banaania marginaalisempi, koska reilun appelsiinin hinta on tavallista appelsiinia selvästi korkeampi. Reilun kaupan appelsiinin osuus Siwan sitrusmyynnistä on noin kolme prosenttia.

Ruokakeskossakin reilun kaupan tuotteiden osuus on kasvanut selvästi. Hedelmistä ja vihanneksista vastaavan tuoteryhmäjohtajan Jari Simolinin mukaan myös ylikansalliset yhtiöt ovat kiinnittäneet huomiota banaanituotantonsa oikeudenmukaisuuteen ja ympäristövaikutuksiin.

- Esimerkiksi Chiquita on hankkinut tiloilleen inhimillisistä työoloista kertovan SA8000-sertifikaatin, josta muistuttaa Chiquitan banaaneissa oleva Rainforest Alliancen vihreä sammakkotunnus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    4. 4

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    7. 7

      Taas "kuumetta ja vatsatauti" – tästä on kyse

    8. 8

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    9. 9

      ”Helsinkiin mahtuu ilman mitään markkinahäiriöitä joka vuosi noin 300-huoneinen hotelli lisää”

    10. 10

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    5. 5

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    6. 6

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    11. Näytä lisää