Sunin pääjohtaja puolustaa paikkaansa

Julkaistu: , Päivitetty:



Pääjohtaja Scott McNealy kiistää arvelut, joiden mukaan hän aikoisi lähiaikoina vetäytyä syrjään Sun Microsystemsin johdosta.

- Minä pysyn Sunin johdossa niin kauan kuin he maksavat minulle palkkaa, puuskahtaa tavallisesti leppoisa McNealy hieman ärtyneesti.

- Ei minulla ole mitään syytä lähteä. Tämä on minun elämäntyöni, olen siihen tyytyväinen. Ja mitä minä edes tekisin? Olen surkea golfissa, myhäilee hän jo leppyneenä.

McNealy vieraili maanantaina Helsingissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Analyytikot ovat jo pitkään odottaneet McNealyn eroa, sillä yhtiö on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan enimmäkseen yritysostoilla, mutta ei tavallisella liiketoiminnalla. Lisäksi viime vuoden lopussa päättyneellä vuosineljänneksellä yhtiö teki tappiota, ja yhtiön liikevaihtokin kasvoi odotettua vähemmän.

Nettihypen huipulla vuonna 2000 yhtiön kurssi hipoi teknologiapörssi Nasdaqissa lähellä 60 dollaria, romahduksen jälkeen se on pari vuotta huojunut viiden dollarin molemmin puolin.

McNealyn on väitetty sanoneen, että hän lopettaa, kun työ on tehty ja yhtiö on hänen mukaansa hyvässä kunnossa. Tämän tyylisiä puheita hän onkin viime aikoina pitänyt.

- Tuo on sekoa, McNealy kuittaa.

- Lähtöäni spekuloidaan joka kuukausi. Minulla ei ole mitään halua muihin yhtiöihin. Työtä riittää aina, ei se tule ikinä tehdyksi.

- Tein 3-4 vuotta sitten yhtiölle strategian ja varmistin, että yhtiö on kunnossa. Nykyään näin mielestäni on, ja kierrän kertomassa maailmalla yhtiöstä, olen lähinnä yhtiön pääevankelista, McNealy kuvaa toimenkuvaansa.

Yhtiön päivittäisestä johdosta vastaa toimitusjohtaja Jonathan Schwartz.

Autokauppa on ala, josta it-yritykset voisivat McNealyn mukaan oppia paljon. Hänen mukaansa on järjetöntä, että jokainen yhtiö rakentaa tai rakennuttaa erilaisen datakeskuksen, sen sijaan, että ostaisi sen valmiina.

- Eiväthän ihmiset rakenna autojakaan itse, vaan he ostavat sen kaupasta. Autoalalla tajuttiin siirtyä sarjatuotantoon jo vuosikymmeniä sitten.

Sun Microsystemsin toimialaa ovat datakeskukset, mutta McNealyn tavoitteet ovat vielä pidemmällä. Pari viikkoa sitten Sun avasi palvelun, josta esimerkiksi yritykset voivat vuokrata ja käyttää tietojenkäsittelykapasiteettia internetin kautta.

McNealyn visioiden mukaan päätelaitteet voisivat olla mahdollisimman yksinkertaisia, ja ne kuluttaisivat sen takia vähän virtaa.

Monet laite- ja ohjelmistovalmistajat ovat Sunin kanssa eri linjoilla. McNealy turvaa suosikkiharrastukseensa jääkiekkoon.

- Wayne Gretzky on sanonut, ettei ole mitään väliä mistä kiekko tulee vaan mihin se menee. Me uskomme, että kiekko on tulossa meidän suuntaamme. Meillä on varaa odottaa. Uskon, että 10-15 vuoden kuluessa Sun on erinomainen sijoitus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    7. 7

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    8. 8

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    8. 8

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    9. 9

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    10. 10

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    11. Näytä lisää