Kivelä ei myynyt osakkeita arveluttavaan aikaan

Julkaistu:

Tieto Jippiin osakkeiden myynnistä juuri ennen kurssiromahdusta on perätön eikä Iltalehden vastaava päätoimittaja Kari Kivelä tehnyt osakekauppoja teleoperaattori Jippiin osakkeilla ennen yhtiön kurssiromahdusta.
Ilta-Sanomat kirjoitti perjantaina, että Kivelä myi Jippiin osakkeet 14. elokuuta 2001, jolloin hän oli yhtiön varatoimitusjohtaja. Jippii (nykyinen Saunalahti) kertoi seuraavana päivänä Saksan toiminnan aiheuttamista tappioista ja saneerauksesta. Yhtiön kurssi romahti ikävien uutisten takia.

Arvopaperikeskuksen sisäpiirirekisterin mukaan 14. elokuuta 2001 on todella kaupan kirjautumispäivä. Kivelän mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole kauppapäivä.

– Siitä on lähtenyt Ilta-Sanomille oikaisuvaatimus. Kauppa on tehty huhtikuun viides päivä.

FIM Groupin toimitusjohtajan Jan Forsbomin mukaan kauppa on kirjautunut viiveellä arvopaperikeskuksen rekisteriin. FIM oli Kivelän osakkeiden säilytysyhteisö.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tässä on ollut pörssin ulkopuolinen kauppa. Kirjauksen tekemiseen on tullut viive muun muassa siksi, että osakkeet oli pantattu.

Kivelän mukaan pankkiiriliike on antanut viranomaisille selvityksen asiasta jo vuonna 2001.

– Ainakin kaksi toimittajaa huomasi sen, mutta he tarkistivat asian, sanoo Kivelä.

Kivelä siirtyi myöhemmin Taloussanomien toimitusjohtajaksi ja sen jälkeen Iltalehden vastaavaksi päätoimittajaksi sekä kustantajaksi.

Keskusrikospoliisi epäilee, että Jippiin entinen johto on tehnyt törkeitä pörssirikoksia keväällä ja kesällä 2001. Jippii tiedotti toukokuussa 2001 hyvistä näkymistä, jonka jälkeen useat yhtiön sisäpiiriläiset myivät osakkeitaan ja optioitaan hyvään kurssiin. Jippii antoi tulosvaroituksen vasta elokuun puolivälissä.

Kivelä ei myynyt Jippiin osakkeita eikä optioita Jippiin positiivisen tiedotteen jälkeen. Poliisi on kuitenkin tutkinut Kivelän huhtikuun 2001 osakekauppaa.

Kivelä käytti silloin aiemmin tekemänsä myyntioption. Iltalehden mukaan kyseessä oli optiosopimus, jonka lunastushinta oli sovittu marraskuussa.

Kivelän asianajaja Ari Savela sanoi torstain Iltalehdessä, että kauppa oli tehty ennalta sovittuun hintaan, jolloin mahdollinen sisäpiiritieto ei voinut vaikuttaa kauppahintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    2. 2

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    5. 5

      Menestynyt hävikkiruokayritys paljastui kopioksi – perustaja tuomittiin yrityssalaisuuden rikkomisesta

    6. 6

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    7. 7

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    8. 8

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    9. 9

      Työantaja yksityisen sosiaalipalvelualan työriidasta: Lakko uhkaa asiakasturvallisuutta

    10. 10

      Työllisyysaste parani tammikuussa – hallituksen tavoite lähellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    2. 2

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    3. 3

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    4. 4

      Osakas häiritsi remonttia – taloyhtiö turvautui äärimmäiseen keinoon: huoneisto haltuun ja riitapukarille 40 000 euron lasku

    5. 5

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    7. 7

      Tarkastusten tyly saldo: ulkomaisilla siivoojilla ei aina työlupia, palkka alle minimin, ei vuorolisiä...

    8. 8

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    9. 9

      Professori: Työntekijöihin on syytä panostaa – joskus kuin ”heitteille jätetty takapiha”

    10. 10

      ”Yhä useampi työmarkkinoilta tippunut palaa nyt takaisin työnhakuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    5. 5

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    8. 8

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    9. 9

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    10. 10

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    11. Näytä lisää