Lomaosakehuijauksista vankeutta Lahdessa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Lomaosakehuijauksista vankeutta Lahdessa

Kuvituskuva
Julkaistu: 24.3.2006 12:36, Päivitetty 16.8.2006 15:38

Lomaosakehuijausten sarja toi perjantaina kahdelle helsinkiläismiehelle vankeustuomion kaikkiaan noin 40 törkeästä petoksesta tai sen yrityksestä. Lahden käräjäoikeus hylkäsi valtaosan syytteistä vanhentuneina, koska vahingoltaan alle 8 000 euron petokset tulkittiin tavallisiksi.

Yhden miehen syytteet kaatuivat kokonaan näytön puutteeseen.

Uhrit oikeutettiin kaikkiaan noin puolen miljoonan euron korvauksiin välirahoista, joille he eivät saaneet luvattua vastinetta vuosina 1999-2000. Kymmenet saavat takaisin koti- tai ulkomaisen lomaosakkeensa, jotka ovat olleet takavarikoituina jutun tutkinnan ja käsittelyn ajan.

Petollista lomaosakkeiden välitystä harjoitti kaksi Espanjaan rekisteröityä, suomalaisten omistamaa yritystä. Yhtä päätekijää ei ole lainkaan tavoitettu ja toinen katosi poliisitutkimusten jälkeen.

Tuoreimmat osastosta