Pörssisähkö kallistuu jo lauhallakin säällä

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjoismaisen sähköpörssin Nord Poolin hintataso on noussut tänä talvena hurjasti korkeammaksi kuin viime talvena, vaikka vesitilanne on edelleen hyvä ja jokien virtaamat normaalia suuremmat. Viikon kuusi tilastot kertovat, että Pohjolan vesivarastojen täyttöaste on normaalia korkeampi ja myös korkeampi kuin viime vuoden samalla viikolla.

Oheisessa kuviossa näkyvät pakkaspäivien sähkön hintapiikit, mutta myös huippujen ulkopuolella hintataso on roimasti viime talvea ylempänä. Tammikuun spot-sähkön keskihinta oli 75 prosenttia korkeampi kuin viime talvena. Suunnilleen samalla tasolla hintaero on ollut helmikuussa.

Tulevaisuuden hintoja kuvaavien sähköjohdannaisten hinnat pomppasivat ylöspäin viime vuoden lopulla ja viime päivinä ne ovat taas kiivenneet ylös.

Esimerkiksi tämän vuoden kolmannen neljänneksen johdannaishinta oli vielä alkukesästä alle 30 euroa megawattitunnilta, eilen hinta oli liki 44 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Hiilidioksiditonnin päästöoikeuksien hinnan nousu 20 euron tasolta 27 euron tasolle ja erityisesti 2008 alkavan Kioton kauden päästöoikeustuotteiden hintojen nousu selittää sähköjohdannaisten nousua, arvioi Energiakolmion salkunhoitaja Mikko Lepistö viime aikojen hintapyräystä.

Juuri päästöoikeuksien rajut hinnat ovat tärkein syy pörssisähkön kallistumiseen viime vuodesta.

- Hyvässä vesitilanteessa hiililauhteen rajakustannukset määräävät hintatason, pelkistää Lepistö.

Käytännössä vesivoimaloiden omistajat hinnoittelevat sähkönsä juuri hiililauhdevoimaloiden käynnistyskynnyksen alle.

Päästöoikeuksien hinnat korottavat suoraan hiilivoimaloiden rajakustannuksia ja antavat siten mahdollisuuden hinnoitella vesivoima kalliimmaksi.

Hiilidioksiditonnin hinnan noustessa euron hiililauhdesähkön tuotannon rajakustannukset nousevat noin 0,8 euroa megawattitunnilta.

Sähkön hinta ei ole seurannut hiililauhteen rajakustannuksia poikkeuksellisen huonossa vesitilanteessa tai silloin, jos tulvat pakottavat vesivoimalat tuottamaan sähköä enemmän kuin ne haluaisivat.

Spot-markkinat elävät päivittäisten virtaamien mukaan, johdannaismarkkinat ottavat huomioon koko hydrologisen taseen, joka sisältää vesivarastojen lisäksi maaston veden ja lumen.

Pohjolan tärkeimpien vesivoima-alueiden lumipulan vuoksi hydrologinen tase on painunut taas selvästi pakkaselle, mikä nostaa sähköjohdannaisten hintoja. Sulavasta lumesta on tänä keväänä luvassa jopa 15 terawattituntia vähemmän sähköä kuin viime vuonna.

Niin Energiameklareiden, Energiakolmion kuin Pohjolan sähkömarkkinoiden isoimman pelurin Vattenfallin tuoreimmat sähkömarkkinakatsaukset odottavat sekä spot- markkinoiden että johdannaismarkkinoiden hintojen nousun jatkuvan. Perusteina ovat esimerkiksi kuivat ja kylmenevät sääennusteet sekä hiilen kallistuminen.

Suomen suurin sähköyhtiö Fortum ei kerro ennusteitaan julki. Tulosjulkistuksen yhteydessä se kertoi nostaneensa suojausasteensa poikkeuksellisen korkeaksi. Fortumin suojausten keskihinnat ovat yhtiön viime vuoden keskihintaa korkeammat, mutta roimasti alle markkinoiden nykyhintojen.

Fortum voi ennakoida hintojen äkkinäistä laskua - tai sitten se on varovaisuuttaan suojannut myyntinsä aiemmin kuin jälkiviisaana arvioiden olisi ollut järkevää. Huipputuloksen se turvaa julkistetullakin suojaustasolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    3. 3

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    7. 7

      Netflixin tilaajaennuste yli odotusten – osake pomppasi

    8. 8

      Valtioneuvoston ex-viestintäjohtaja Markku Mantila alkaa vetää Coronarian viestintää

    9. 9

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    10. 10

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    8. 8

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    9. 9

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    10. 10

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää