130 miljoonaa etsii ottajaa

Julkaistu:

Suomalainen riskisijoittaja Eqvitec Partners on koonnut 130 miljoona euron sijoitussitoumukset suomalaisilta ja kansainvälisiltä eläkevakuutusyhtiöitä ja rahastojen rahastoilta uuteen rahastoon.
Rahaston neuvonantajana toimiva Eqvitec aikoo löytää sijoituksille tuottoa kasvattamalla pohjoismaisista teknologiayrityksistä kansainvälisiä toimijoita.

Eqvitecin hallituksen puheenjohtajan Juha Mikkolan mukaan ensimmäiset 4-5 sijoituskohdetta on neuvoteltu jo lähes valmiiksi. Hänen mukaansa optimaalinen rahoitussumma on 2-8 miljoonaa euroa, mutta rahastolla on valmius sijoittaa tarvittaessa enemmän.

Eqvitec Technology Fund III -rahasto ottaa lähivuosien aikana 25-30 yrityksen rahoitushuollon asiakseen. Eqvitecin toimitusjohtaja Jukka Mäkinen sanoo, että uudessa rahastossa on riittävästi voimaa hoitamaan valittujen yritysten rahoitustarpeet aikaisesta vaiheesta aina pörssilistautumiseen ja yrityksen myyntiin saakka.

Rahasto sijoittaa teknologiaan, ict-yritysten lisäksi sijoituksia tehdään teollisiin teknologiasovelluksiin. Kiinnostavia sijoituskohteita ovat teknologiatuotteisiin ja -palveluihin erikoistuneet listaamattomat yritykset erityisesti Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

130 miljoonaa on iso raha

Mäkinen luonnehtii 130 miljoonan rahastoa isoksi. Suomessa siihen on edellisen kerran päästy vuonna 2001.

Vuonna 2002 Suomessa kerättiin pääomasijoitusrahastoihin 814 miljoonaa euroa, seuraavana vuonna 206 miljoonaa ja toissa vuonna 301 miljoonaa euroa.

- Rahaston vahva alku on suoraa seurausta Eqvitecin rahastojen aikaisemmasta menestyksestä, Mikkola sanoo.

- Alalla ei julkisteta yksityiskohtaisia tuottolukuja, mutta Eqvitecin menestys on ollut eurooppalaista huippuluokkaa. Ensimmäisen rahaston jälkeen uusien menestysmahdollisuudet riippuvat täysin siitä, miten aikaisemmat rahastot on tuottaneet.

Eqvitec Technology Fund III -rahastossa on tähän mennessä mukana yhdeksän institutionaalista sijoittajaa, joiden sijoitussitoumukset ovat 5-25 miljoonaa euroa. Rahastoon on tulossa vielä lisää sijoittajia. Eqvitec julkistaa sijoittajien nimet vasta kun lista on lopullinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    10. 10

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    4. 4

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää