TradeDoublerin kasvu jatkui loppuvuonna

Julkaistu:

Verkkomarkkinointiyhtiö TradeDoubler AB kasvatti myyntiään 76 prosenttia melkein 342 miljoonaan Ruotsin kruunuun loka-joulukuussa. Katsauskauden aikana yhtiö myös listautui Tukholman pörssiin.
Loka-joulukuun bruttotulos kasvoi 97,1 miljoonaan kruunuun vuotta aiemmasta lähes 60 miljoonasta kruunusta. Kasvua oli 63 prosenttia.

Liiketulos kohentui 36 miljoonaan kruunuun vertailukauden 21 miljoonasta kruunusta.

Tulos osaketta kohti oli loka-joulukuussa 1,49 kruunua, kun se vuotta aiemmin oli 1,63 kruunua.

Jakson aikana yhtiö kirjasi pörssilistautumisesta aiheutuneen kertaluonteisen, 5,8 miljoonan kruunun kuluerän. TradeDoubler AB listautui Tukholmassa 8. päivänä marraskuuta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koko vuonna 2005 yhtiö kasvatti myyntiään 82 prosenttia 1 085 miljoonaan kruunuun. Vuotta aiemmin myynti oli hieman alle 600 miljoonaa kruunua.

TradeDoublerin asiakkaita ovat verkkojulkaisijat, jotka maksavat mainostilasta käyttäjämäärien perusteella. Näitä määriä mitataan joko klikkauksina, rekisteröitymisinä tai ostojen määrän perusteella.

TradeDoubler toimii 16 maassa, myös Suomessa, ja yhtiöllä on noin 250 työntekijää Euroopassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    3. 3

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    7. 7

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    8. 8

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    9. 9

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    10. 10

      Hiihtokeskuksia ja ohjelmapalveluita uhkaa työsulku – PAM yllättyi työnantajapuolen toimista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    3. 3

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    4. 4

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    5. 5

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    6. 6

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää