Vesterinen: Midemin avajaisista turha toivoa menestysvyöryä

Julkaistu: , Päivitetty:



Sunnuntaina vietetään Cannesissa Midem-musiikkimessujen avajaisiltaa. Ensimmäistä kertaa messujen 40-vuotisen historian aikana avajaisten ohjelmasta vastaa Suomi.

Periaatteessa kuka tahansa voi isolla rahalla ostaa messujärjestäjältä oikeuden avajaisillan järjestämiseksi: viime vuonna avajaisillasta vastasi ohjelmistoyhtiö Microsoft. Tarjolla on musiikin lisäksi runsaasti syötävää ja juotavaa.

Musiikkipiireissä on totuttu ajattelemaan, että Suomen on pakko ostaa Midemin avajaisilta, koska kaikki muutkin Pohjoismaat ovat sen hankkineet. Ruotsi jopa kaksi kertaa.

Yleinen uskomus on myös se, että yksi syy muiden Pohjoismaiden paremmalle menestykselle kevyessä musiikissa on seurausta näyttävästä läsnäolosta Midemissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- En usko siihen ollenkaan. Cardigans oli Ruotsin avajaisillassa, mutta heille menestys oli pedattuna ennen Midemiä. En usko, että niille maille, jotka ovat avajaisillan järjestäneet, on siitä syntynyt mitään hillitöntä menestysvyöryä, sanoo Suomen ainoa kansainvälisesti tunnettu rock-manageri Seppo Vesterinen.

Vesterinen on HIMin ja The Rasmuksen manageri.

Suomen avajaisillan järjestämistä ovat rahoittaneet valtion kassasta kauppa- ja teollisuusministeriö, opetusministeriö ja ulkoasianministeriö. Pääsponsorina on Nokia. Käytännön järjestelyistä vastaa Music Export Finland.

Vesterisen mielestä Midem on hyödyllinen tapahtuma kontaktien luomista varten ja Suomen imagon kiillottamiseen. Hänen mielestään kannattaisi edes miettiä, millä muulla tavalla valtion rahoja voitaisiin hyödyntää.

- Samalla rahalla Suomi voisi muutaman vuoden ylläpitää omaa toimistoa Lontoossa, New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Avajaisillassa Suomea edustavat Five Corners Quintet, Don Johnson Big Band, DJ Bunuel, The 69 Eyes, Twilightning, Kimmo Pohjonen, Värttinä, DJ Slow, Apocalyptica, Darude, Redrama, RinneRadio ja Jori Hulkkonen.

Bändeille ei Vesterisen mukaan ole avajaisillan esiintymisen perusteella luvassa läpimurtoa maailmalle.

- Messuesiintymisillä voi olla hajavaikutuksia levy-yhtiöiden kiinnostukseen suomalaisia bändejä kohtaan. En kuitenkaan usko, että Midemistä on suoraan bändeille isoja vaikutuksia.

Messuja tärkeämpää on, että Suomessa tehdään kansainvälisesti menestyvää musiikkia.

- Kaupallisella tasolla suomalaiset bändit kiinnostavat levy-yhtiöitä siksi, että meillä on kansainvälisiä menestyjiä kuten HIM, The Rasmus ja Nightwish. Messuesiintymiset ovat suunnattu enemmän indie-markkinoille ja pienemmälle kohderyhmälle.

Tulevaisuutta varten Suomen kannattaisi rakentaa kansainvälinen musiikkiviennin verkosto.

- Tällaisessa verkostossa nuoret ja lupaavat henkilöt voisivat rakentaa osaamistaan musiikkielämässä. Me tarvitsemme henkilöitä, jotka hallitsevat manageroinnin ja ymmärtävät, miten musiikkia kaupallisella tasolla tuotetaan, jaetaan ja markkinoidaan, Vesterinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    4. 4

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    8. 8

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    8. 8

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    9. 9

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    10. 10

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    11. Näytä lisää