Google jo isompi kuin IBM

Julkaistu: , Päivitetty:



Nettiyhtiöiden Googlen ja Yahoon osakekurssit olivat perjantaina tanakassa myötätuulessa, kun sijoittajat äänestivät yhtiöiden uusien aluevaltauksien puolesta. Yahoon kurssi kipusi melkein viisi prosenttia ja pörssissä vain toista vuotta keikkunut Google ohitti markkina-arvossa itsensä IBM:n.

Sijoittajat odottivat Googlen toiselta perustajalta Larry Pagelta roppakaupalla hyviä uutisia ja lähettivät yhtiön osakkeen tukevaan nousuun jo ennen Pagen perjaista puhetta.

Las Vegasin messuilla Google Videon esitellyt Page ei pettänytkään, mutta jo ennen hänen esiintymistään Googlen osakekurssi kohosi perjantain sähköisessä kaupankäynnissä Nasdaqissa 6,47 dollaria eli 1,43 prosenttia 457,71 dollariin. Yhtiön listautumishinta syksyllä 2004 oli 85 dollaria.

Aamun kurssilla laskettuna Googlen markkina-arvoksi saatiin runsaat 134 miljardia dollaria, joka on miljardin verran isompi kuin International Business Machinesin pörssiarvo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Goldman Sachs liittyi Googleen uskovaisten investointipankkien seuraan ja korotti tavoitehintansa yhtiön osakkeelle 500 dollariin aiemmasta 400 dollarista. Viime viikolla Piper Jaffray nosti Googlen tavoitehintansa 600 dollariin vuoden loppuun mennessä.

Yahoon pääjohtaja Terry Semel julkisti uutisia yhtiön uudesta Go-brandista, jonka avulla tilaajat voivat yhdistää digitaalista sisältöä matkapuhelimissa, pc-koneissa ja muissa laitteissa.

Uutiset innostivat sijoittajia ja Yahoon kurssi kiipesi melkein viisi prosenttia eli lähes kaksi dollaria 43,50 dollariin jo ennen pääjohtajan puhetta.

Uudenuutukaiset Google Video- ja Yahoo Go -brandit haastavat Microsoftin ohjelmistotarjonnan ja Applen langattomat laitteet ja palvelut entistä kovempaan kilpailuun.

Yahoon Go Mobile toimii ainakin Nokian ja Motorolan päätelaitteissa ja palvelun tarjoajia ovat muiden muassa amerikkalaiset operaattorit Cingular ja AT&T, Reuters kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    2. 2

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    3. 3

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    4. 4

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    8. 8

      Lukiolaispojan äiti laski koulusta aiheutuvat pakolliset kulut ja hämmästyi: opintoihin voi upota 4 000 euroa

    9. 9

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    10. 10

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    2. 2

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    3. 3

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    4. 4

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    5. 5

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    6. 6

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    7. 7

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    8. 8

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    9. 9

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    10. 10

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      3 säästäjää valitsi 500 eurolle sijoituskohteet syksyllä – miten kävi, kun pörssissä rytisi tällä viikolla?

    7. 7

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    10. 10

      Tämän verran kunta-alalla korvataan leikattuja lomarahoja – katso, paljonko voit saada

    11. Näytä lisää