Keskituloisen kukkaro lihoo 40 eurolla kuukaudessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskituloisen palkansaajan kukkarosta löytyy tänä vuonna 40 euroa kuussa aiempaa enemmän kulutettavaksi, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton tutkimus. Prosenteiksi muutettuna kuluttajien ostovoima kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia, kun nimellisansiot nousevat 2,5 prosenttia.

Puolet kasvusta kertyy tutkimuksen mukaan verokevennyksistä. Vuonna 2006 keskituloisen palkansaajan veroprosentti kevenee 0,8 prosenttiyksiköllä, kun se viime vuonna hieman kiristyi.

Veronmaksajien pääekonomisti Jaana Kurjenojan mukaan maltillisten palkankorotusten ja veronkevennysten summa tuottaa yhtä hyvän ostovoiman kasvun kuin viime vuonna toteutuneet reippaammat palkankorotukset ilman verotuksen keventämistä.

- Viime vuonna 3,6 prosentin nimellisansioiden kasvulla päädyttiin 2,3 prosentin ostovoiman kasvuun, hän huomauttaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkimuksen mukaan palkansaajien ostovoima on viimeisten 10 vuoden aikana kasvanut nelisenkymmentä prosenttia. Merkittävä osa kasvusta on Kurjenojan mukaan tullut veronkevennyksistä.

- Vuoden 1995 jälkeen harjoitettu vero- ja tulopolitiikka on ollut kansantalouden ja palkansaajien kannalta onnistunutta. Maltillisten palkankorotusten yhdistyminen asteittaisiin veronkevennyksiin on taannut vahvan ostovoimakehityksen, joka on samalla ollut yksi keskeinen talouskasvun taustatekijä, Kurjenoja toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Kiinan puoluekokous vaikuttaa myös valuuttakursseihin

    5. 5

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    9. 9

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    9. 9

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää