Tietokonevalmistaja Maxdata etsii sijoittajia

Julkaistu:

Saksalaisen tietokonevalmistajan Maxdatan pääomistajat haluaisivat myydä osuutensa sijoittajille. Euroopan pc-tuottajien Top 10:iin kuuluva pörssiyritys tarvitsee ilmeisesti ulkopuolista tukea pysäyttääkseen alamäkensä.
Vuonna 1987 perustettu saksalaisyritys on laajentunut kotimaastaan kahdeksaan eurooppalaiseen maahan, mutta ei ole saanut kansainvälisiä liiketoimiaan kunnolla onnistumaan. Toissa vuonna 600 miljoonan euron liikevaihdon tehnyt pörssiyritys kääntyi viime vuoden kolmen kvartaalin aikana selvästi miinukselle.

Maxdatan perustaja Holger Lampatz - jonka omistusosuus on vajaat 22 prosenttia - ja suurin osakas Fomax GmbH - jonka osuus on melkein 48 prosenttia - haluaisivat löytää yritykselle sijoittajan Frankfurt Allegmeine Zeitungin mukaan. Tilaa tekemällä Lampatz haluaisi käynnistää "liikkeelle prosessin", joka antaisi työntekijöille ja osakkaille perspektiivin.

Yritys oli ottanut vaikeutensa julkiseen käsittelyyn jo toissa vuonna. Se oli solminut noin 1200 työntekijänsä kanssa "työllisyys-sopimuksen". Työpaikkojensa säilyttämiseksi työntekijät olivat suostuneet pidentämään työviikkonsa 41 tuntiin ja luopumaan kahdesta lomapäivästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttu ilmiö toistuu joulun jälkeen, kun luottokortti on vingutettu tappiin: ”Tilanne muuttuu hankalaksi”

    2. 2

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    3. 3

      Lauralle tarjottiin esimiespaikkaa alle 30-vuotiaana: johdettavana heti 30 vanhempaa miestä – palkittiin tänä vuonna

    4. 4

      Hallitus esitti pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – demarit pettyivät

    5. 5

      Yhä vanhemmat lapset matkustavat ilmaiseksi VR:n lähijunissa

    6. 6

      Jaakko kertoo Kiirunan jättimuutosta: ”Kaivoksen sortuma on näkyvissä” – vanhoja taloja ei enää remontoida

    7. 7

      Asuntojen hinnat putoavat nyt koko Ruotsissa – myös vipurahasto kiinnostunut

    8. 8

      Joulu jo ensi viikolla – noin 640 000 Suomeen tulevaa pakettia yhä Kiinassa

    9. 9

      Ministeri Tiilikainen: Hiilinielupäätös kääntää katseen tulevaisuuteen

    10. 10

      Eläkeikä nousee Ruotsissa – saman tien kolmella vuodella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    2. 2

      Lauralle tarjottiin esimiespaikkaa alle 30-vuotiaana: johdettavana heti 30 vanhempaa miestä – palkittiin tänä vuonna

    3. 3

      Tuttu ilmiö toistuu joulun jälkeen, kun luottokortti on vingutettu tappiin: ”Tilanne muuttuu hankalaksi”

    4. 4

      Jaakko kertoo Kiirunan jättimuutosta: ”Kaivoksen sortuma on näkyvissä” – vanhoja taloja ei enää remontoida

    5. 5

      Omistusasuminen lisää työttömyyttä – tutkija kertoo, mistä se johtuu

    6. 6

      Asuntojen hinnat putoavat nyt koko Ruotsissa – myös vipurahasto kiinnostunut

    7. 7

      Yhä vanhemmat lapset matkustavat ilmaiseksi VR:n lähijunissa

    8. 8

      Todd puskee suomalaista hymynaamaa eteenpäin Yhdysvalloissa – ”Suomalaiset ovat myyntityössään liian ujoja ja rehellisiä”

    9. 9

      Eläkeikä nousee Ruotsissa – saman tien kolmella vuodella

    10. 10

      Hallitus esitti pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – demarit pettyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    8. 8

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    9. 9

      Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

    10. 10

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    11. Näytä lisää