Jyrki Larilahti jätti Finnetin

Julkaistu: , Päivitetty:

Teleyhtiö Finnetin kiinteän liiketoiminnan liiketoimintayksikön johtaja Jyrki Larilahti on jättänyt yhtiön ja lähtenyt osakkaaksi uuteen telepalveluyhtiö Seteraan. Hänen seuraajakseen on nimitetty yli 20 vuotta Finnetissä ollut Heikki Junnila, josta tulee samalla ensi vuoden alussa toimintansa aloittavan Finnet Carrierin toimitusjohtaja.

Larilahti lukeutuu data- ja ip-bisneksen veteraaneihin. Finnetissä hänen vastuullaan oli loppuaikana yhtiön uudelleenjärjestelyjen läpivienti. Ennen Finnetiä hän oli mm. EUnet Finlandin toimitusjohtajana ja KPNQwestin Pohjoismaiden johtajana.

Lähinnä pk-yritysasiakkaisiin keskittyvän Seteran muut osakkaat ovat Tuomo Kiesvaara ja Esko Heikkinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää