Rata vie pörssijutut yhä harvemmin poliisille

Julkaistu:

Rahoitustarkastuksen tutkintapyynnöt poliisille ovat tyrehtyneet ja Ratan pörssiyhtiöille jakamien huomautusten määrä vähentynyt. Rataa valvova pankkivaltuusto aikoo selvittää asiaa.
Tänä vuonna lokakuun 7. päivään mennessä Rata oli antanut vain kaksi huomautusta, sen sijaan poliisille ei ollut tehty yhtään tutkimuspyyntöä.

Viime vuonna Rata teki viisi tutkintapyyntöä poliisille ja antoi kuusi huomautusta yrityksille.

Edellisinä vuosina huomautuksia ja pyyntöjä satoi yhteensä vähintään yhdeksän vuotta kohti.

Asiaa selvitetään

Pankkivaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) ei ole toistaiseksi perehtynyt aiheeseen. Hän lupaa ottaa asian esille pankkivaltuustossa, jolle Ratan valvonta kuuluu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Emme ole saaneet tästä informaatiota. Pitää kysyä, mikä on Ratan näkemys, toteaa Ala-Nissilä Taloussanomissa.

Turun kauppakorkeakoulun kauppaoikeuden professorin Matti J. Sillanpään mukaan yksi syy tutkintapyyntöjen vähenemiseen sisäpiiririkosepäilyissä voi olla, että tutkintapyyntöjen tekemisessä on saattanut tapahtua aikaisemmin ylilyöntejä. Hän on perehtynyt arvopaperimarkkinalainsäädäntöön.

– Tuomioiden perusteella Rata on tehnyt tutkintapyyntöjä liian herkästi.

Sillanpää viittaa Sammon entiseen pääjohtajaan Jouko K. Leskiseen sekä Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton entiseen toimitusjohtajaan Johannes Koromaan. Rata teki heitä koskevista sisäpiiririkosepäilyistä poliisille tutkintapyynnön, syyttäjä nosti syytteen, mutta tuomioistuin jätti tuomitsematta.

– Viranomaistoiminnassa on otettava huomioon myös oikeuskäytäntö. Sisäpiiririkoksissa meillä ole vielä korkeimman oikeuden ratkaisua, sanoo Sillanpää.

Rata myöntää historian vaikuttaneen

Ratan toimistopäällikkö Jarmo Parkkonen myöntää, että aktiivisuuteen viedä tapauksia eteenpäin on vaikuttanut aiempien tapausten kohtalo.

– Tutkinnassa arvioimme myös, miten tapaukset etenevät. Meillä ei ole kuitenkaan tehty mitään linjausta, että rimaa nostettaisiin.

Vuoden 1999 alusta lähtien viime lokakuun alkuun mennessä Rata oli tutkinut 342 epäiltyä väärinkäyttötapausta. Niistä oli tehty 45 tutkintapyyntöä poliisille, ja lisäksi Rata oli antanut 28 huomautusta.

Vuoden 1999 alusta lähtien oikeus on kuitenkin käsitellyt vain yhdeksän tapausta ja langettavia tuomioita on tullut viisi. Suurin osa tapauksista on pysähtynyt syyteharkintaan. Syyttäjät siis vievät harvoin jutut oikeuteen asti.

Näytön saanti sisäpiirikaupoista on vaikeata. Parkkosen mukaan on kuitenkin hyvä, että näytön pitää olla vahva, koska kyse on tuomioista.

Osakekaupan kansainvälistyminen jarruna

Sisäpiirikauppojen tutkimista vaikeuttaa Parkkosen mukaan osakekaupan kansainvälistyminen. Suomalaiset sijoittavat aiempaa enemmän ulkomaille ja ulkomaiset sijoittavat Suomeen.

– Kaupankäynnin tietoja joudutaan keräämään yhä useammin muualta kuin Suomesta, sanoo Parkkonen.

Rata selvittelee sisäpiiritutkimuksissaan, ketkä kauppaa ovat käyneet ja keillä on ollut sisäpiiritietoa.

– Suuri osa kauppojen toimeksiannoista tulee ulkomaisilta välittäjiltä tai omaisuudenhoitajilta. Kauppojen loppuasiakkaiden selvittäminen on vaikeaa.

Rata tutki pörssikuplan puhjettua paljon, olivatko pörssiyhtiöt antaneet tarpeeksi tietoa taloudestaan. Parkkosen mukaan epäilyttäviä tapauksia ei ole ollut noususuhdanteen aikana niin paljon kuin ennen.

– Yhtiöillä on mennyt hyvin, ja hyvistä asioista on helpompi kertoa kuin ikävistä asioista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    3. 3

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    4. 4

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    7. 7

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    8. 8

      Senaatti vahvisti Fedin johtoon Jerome Powellin

    9. 9

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    10. 10

      Lidl: Kasviproteiinien myynti kaksinkertaistui viime vuonna – syynä mm. ”fleksaaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    9. 9

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    10. 10

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    8. 8

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää