Suomenlahden tulvista 20 miljoonan korvaukset

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomenlahdella viime tammikuussa pahojaan tehnyt tulva aiheutti maan etelärannikolla 15-20 miljoonan euron vahingot. Arvio perustuu Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliiton yhtiöiltä keräämiin tietoihin.

- Tammikuun 8. ja 9. päivä noussut merivesi kasteli muun muassa useita satoja tuontiautoja ja talojen kellareita. Vakuutusyhtiöiden korvaamat vahingot ovat luultavasti lähempänä 20 miljoonaa kuin 15 miljoonaa, sanoo tiedottaja Marjo Lapatto keskusliitosta.

- Nämä summat koskevat vahinkovakuutusyhtiöiden maksamia korvauksia meriveden nousun aiheuttamista vahingoista. Vahingot muuten ovat varmaan vieläkin suuremmat.

Suomenlahden tulva ja sitä ennen joulukuussa 2004 tapahtunut Aasian tsunamionnettomuus nostivat luonnonkatastrofit ja niiden varalle rakennettavat varoitusjärjestelmät myös Suomessa puheenaiheiksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liikenneministeriön työryhmän keväällä ehdottama luonnononnettomuuksien varoituskeskus ei ole saanut kuitenkaan valtion rahoitusta.

- Mikäli rahoitus toteutuu, varoitusjärjestelmä voisi käynnistyä siitä jo muutaman kuukauden kuluessa. Kokonaisuudessaan järjestelmä toimisi noin vuoden päästä rahoituksen saamisesta, kertoo hanketta vetävä Ilmatieteen laitoksen asiakaspalvelujohtaja Pekka Plathan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

    9. 9

      Tässä on asuntovelkaisen suurin riski: Ero!

    10. 10

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää