Lipsasen urakkana TeliaSoneran Suomi-remontti

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen TeliaSonerassa alkaa kustannusjahti ja toimintojen myllerrys, kun huomenna toimitusjohtajana aloittava Juho Lipsanen pääsee täyteen vauhtiin. Uusi organisaatiokaavio on luvattu esitellä henkilöstölle lokakuussa.

Sonera etsii joustavampaa toimintamallia ja parempaa reagointiherkkyyttä markkinatilanteisiin. Yhtiö poistaa päällekkäisiä toimintoja ja niputtaa yksiköitä suuremmiksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi yrityspuolella suurasiakasmyynnin ja pk-sektorin markkinointeja ollaan laittamassa yhteen.

Vastaavanlainen mullistus oli alkuvuonna tuotteissa ja palveluissa. Aiemmin Sonerassa oli erilliset yksiköt suurasiakkaita ja pieniä ja keskisuuria asiakkaita varten. Uudessa järjestelyssä yhtiö ryhmittyi toimialojen perusteella.

Muutoksiin Sonerassa patistaa Suomen toimintojen huono kannattavuus ja teleoperaattoreiden tiukka kilpailutilanne.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

TeliaSonerassa on Suomessa yli 6 000 työntekijää ja toimintaa 60 paikkakunnalla.

TeliaSoneran Ruotsin toiminnoissa on myös käynnissä rakennemuutos, jossa yhtiö yrittää purkaa päällekkäisiä toimintoja. Konserni laskee myös, miten toiminnot on parasta hoitaa suurempina kokonaisuuksina ja miten työt jakautuvat Suomen ja Ruotsin kesken.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    3. 3

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    6. 6

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    9. 9

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    10. 10

      Kuluttajien luottamus euroalueella nousi odotettua enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää