Sony viivyttää finanssiyksikön listausta

Julkaistu:

Elektroniikkayhtiö Sony Corp. aikoo viivyttää finanssipalveluja tarjoavan yksikkönsä pörssilistausta, jota on kaavailtu ensi vuoden alkuun. Sony sanoo haluavansa ensin vahvistaa yksikön jokaista toimialuetta ennen sen viemistä pörssiin.
Tokiolaisyhtiö vastasi torstaina Nihon Keizai lehden kirjoitukseen sanomalla, ettei se kokonaan halua myydä finanssipalveluja tarjoavaa Sony Financial Holdings Inc:iä. Tätä ennen lehti oli kirjoittanut, että Sony aikoo asteittain hankkiutua eroon finanssipalveluista.

Kesäkuussa aloittanut pääjohtaja Howard Stringer esittelee ensi viikolla Sonyn uuden strategian, jonka avulla yhtiön on tarkoitus elvyttää elektroniikkatoimintonsa kannattavaan kasvuun. Sonyn myynnistä 70 prosenttia syntyy elektroniikkatuotteista, ja toiminta on ollut viimeiset kaksi vuotta tappiollista.

Finanssiyksikkö, johon kuuluvat myös vakuutuspalveluja tarjoava Sony Life Insurance Co. ja Sony Bank, teki viime tilikaudella 55,5 miljardin jenin eli 500 miljoonan dollarin liiketuloksen.

Analyytikot pitävät Financial Holdingsin listausta tärkeänä askeleena, jotta emo-Sony pääsee keskittymään puolijohteiden ja kulutuselektroniikan kannattavaan tuotantoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Torstaina Sony kiisti myös Nihon Keizain tiedot, joiden mukaan Stringer olisi myymässä Sonyn osuudet satelliitti-tv-yhtiö Sky Perfect Communicationsissa ja nettipalveluja tarjoavassa So-net -yhtiössä.

Tulosvaroitus televisioiden takia

Joka tapauksessa Sony varoitti heinäkuun lopussa, että se jää kuluvan tilikauden tavoitteistaan reippaasti. Tulostavoitetta rukattiin peräti 88 prosenttia alemmas 10 miljardiin jeniin. Sonyn mukaan tulosvaroitus johtui televisioiden heikosti sujuvasta myynnistä.

Analyytikot odottavat nyt innokkaasti yksityiskohtaisia tietoja Sonyn uudesta strategiasta. Yhtiön uskotaan keskittyvän elektroniikkatuotantoon ja lisäävän tutkimus- ja kehityspanostuksiaan voimakkaasti.

Tähän suuntaan yhtiötä ajaa myös luottoluokittaja Standard & Poor´s, joka harkitsee Sonyn pitkien luottojen luokan laskemista ilman uudistuksia erityisesti tv-tuotannossa.

Sonyn osakkeen kurssi oli perjantaina Tokion pörssissä 0,8 prosentin nousussa 4 040 jenissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Älä osta näitä! Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    4. 4

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    7. 7

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    8. 8

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    9. 9

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    10. 10

      Tässä ovat Rovion 10 suurinta omistajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää