Poliitikot ja yritysjohtajat eri mieltä teknologian tilasta

Julkaistu:

Tekniikan ammattilaisten ja yritysjohtajien näkemykset Suomen teknisen tason kehityksestä eroavat selvästi poliitikkojen käsityksistä, paljastaa keskiviikkona julkistettu teknologiabarometri. Ammattilaisten ja yritysjohtajien mukaan Suomen tekninen taso on heikentynyt eikä Suomi näyttäydy enää tieto- ja viestintäteknologian soveltamisen mallimaana.
Tietoyhteiskunta on edelleen Suomessa voimissaan erinomaisen peruskoulun ansiosta, mutta siirryttäessä tiedon soveltamiseen Suomen asema on heikentynyt edelliseen, vuonna 2003 laadittuun teknologiabarometriin verrattuna.

Tekniikan akateemisten liiton teettämässä barometrissä poliitikkojen käsitys ei ollut yhtä ruusuinen kuin viime kierroksella, mutta kansainväliset, Suomea imartelevat mittaukset näyttivät olevan yhä tuoreessa muistissa.

Yksikönjohtaja Pekka Pellinen Tekniikan akateemisten liitosta moitti barometrin julkistamisen yhteydessä poliitikkoja siitä, että teknologiakehitystä ei osata tukea kuin aluepolitiikan kautta.

- Teknologiapolitiikka ja aluepolitiikka on pidettävä erillään. Hankkeet on otettava hankkeina riippumatta siitä, missä ne sijaitsevat. Usein aluepoliittinen näkökanta on haitaksi, Pellinen kritisoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän perää barometrin tuloksiin vedoten tutkimus- ja tuotekehittelymenojen entistä tarkempaa kohdentamista. Barometriin vastanneet olivat yksimielisiä siitä, että tutkimusvarat pitäisi kohdentaa vain taloudellisesti parhaiten kannattaville ja hyödynnettäville tieteenaloille.

Suomen asema on ollut vahva t&k-investointien määrässä, mutta nyt kehitys on kääntynyt. Yritysten t&k-investoinnit ovat pienentyneet noin viisi prosenttia, kun ne muissa maissa ovat nousseet keskimäärin kahdeksan prosenttia.

Alkuvaiheen yritysten pääomamarkkinat kaipaavat Suomessa tehostusta.

- Pääomarahoituksen määrä kasvanut huikeasti. Pulma on siinä, että tämä pääoma on erittäin haluton ottamaan riskejä, Pellinen sanoi.

Markkinoita olisi piristettävä uusilla markkinaehtoisilla instrumenteilla ja rakenteilla. Yksi vaihtoehto oli ottaa yksityishenkilöt mukaan pääomasijoitusten lähteeksi.

- Olemme alustavasti kartoittaneet oman jäsenkuntamme suhtautumista ja palaute on ollut positiivista. Asian eteneminen vaatisi kuitenkin lainsäädännöllisiä muutoksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    3. 3

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    4. 4

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    6. 6

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    7. 7

      Espanja laski kasvuennustettaan Katalonian kriisin aiheuttaman epävarmuuden takia

    8. 8

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    9. 9

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    10. 10

      Analyytikko: Huawei voi ohittaa Applen jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    6. 6

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    7. 7

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    8. 8

      Tässä työpaikassa pitää ehdottaa palkankorotusta ensin kaverille

    9. 9

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää