Korkea olutvero on uhka pienille lähikaupoille

Julkaistu: , Päivitetty:



Toimitusjohtaja Osmo Laine Päivittäistavarakauppa ry:stä korostaa, että korkea olutvero uhkaa pieniä lähikauppoja.

Uusi alkoholiverolaki muutti viime vuonna väkevien ja mietojen alkoholijuomien verosuhdetta selvästi väkevien hyväksi. Lain tultua voimaan väkevien alkoholijuomien käyttö alkoi lisääntyä.

- Samalla lisääntyivät lähikaupan rakennetta uhkaavat vaikutukset, Laine toteaa.

Päivittäistavarakauppiaat korostavat, että olutvero Suomessa on 97 senttiä litralta ja aivan liian suuri torjumaan oluen matkustajatuontiuhkaa Virosta. Virossa vero on vain 18 senttiä litralta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Tietoisuus matkustajatuontiuhkasta oli alkusyy päivittäistavarakaupan keskioluen hintakilpailuun. Nyt 70-80 prosenttia keskioluesta myydään tarjoushintaisena, toimitusjohtaja Laine toteaa.

Laineen mukaan kauppiaat säästävät valtiolle merkittäviä olutverotuloja, koska oluen matkustajatuonti on jäänyt puoleen arvioidusta.

- Suurin uhka pitkällä tähtäyksellä on kuitenkin se, etteivät pienet lähikaupat voi taloudellisista syistä osallistua tarjouskilpailuun, vaikka oluen myynnin osuus niiden myynnistä ja tuloksesta on merkittävä. Pienet myymälät menettävät siten olutkauppaa ja ne menettävät samalla muutakin päivittäistavaramyyntiä, Laine tuskailee.

Päivittäistavarakauppiaat valistavat, että lähikaupan palvelujen turvaamiseksi oluen veroa tulisi alentaa lisää tasolle 60 senttiä litralta. Taso on sama, josta Ruotsin hallituksessa käydään parhaillaan keskustelua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Autoliiton testi: kahdelle turvaistuimelle surkea arvosana – istuin lensi halki testilaboratorion

    5. 5

      Rautelle yli 21 miljoonan euron tilaukset Venäjältä

    6. 6

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    7. 7

      UPM kohensi tulostaan – liikevaihto jäi odotuksista

    8. 8

      Euroalueen teollisuuden tuotanto yllättäen kiihdyttänyt kasvuaan

    9. 9

      Tiedon tulos päihitti ennusteet – liikevaihto kasvoi

    10. 10

      Työllisyys paranee hiljalleen jos ollenkaan – hallituksen tavoite kaukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    4. 4

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    10. 10

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää