Jorma Ollilan päätös avaa nimityskierroksen

Julkaistu: , Päivitetty:



Nokian pääjohtaja Jorma Ollila luopuu yhtiön pääjohtajuudesta ensi kesänä. Yhtiön hallitus nimitti maanantaina Ollilan seuraajaksi Nokian Mobile Phones -toimialaryhmän johtajan, 52-vuotiaan varatuomarin Olli-Pekka Kallasvuon.

- Päätös luopua pääjohtajan tehtävästä ei ollut helppo. Nokiassa työskentely on ollut unohtumaton kokemus, jota mikään ei voi korvata, Ollila sanoi.

Samassa yhteydessä Nokian nykyinen toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilä ilmoitti jättävänsä yhtiön henkilökohtaisten tulevaisuudensuunnitelmiensa vuoksi lokakuun alussa. Tällöin Kallasvuo aloittaa Ala-Pietilän paikalla Nokian toimitusjohtajana.

Ollila jatkaa ensi vuoden kesäkuun alusta yhtiön hallituksen sivutoimisena puheenjohtajana. Hän ei tiedotustilaisuudessa kertonut tarkemmin, kuinka pitkään aikoo nuijaa hallituksessa heiluttaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kallasvuo ei noussut hallitukseen Kallasvuon virkanimike on Ollilan lähdön jälkeenkin toimitusjohtaja, vaikka käytännössä Ollilan tehtävät siirtyvät Kallasvuolle hallituksen puheenjohtajuutta lukuun ottamatta. Kallasvuota ei ole ainakaan vielä nimitetty Nokian hallitukseen.

Tilanne muistuttaa vuotta 1992, jolloin Ollila aloitti ilman hallituspaikkaa Nokian toimitusjohtajana. Hänet valittiin hallituksen puheenjohtajaksi 1999.

Ollila kertoi päättäneensä jo vuonna 1992 vaimonsa kanssa, että jos kaikki sujuu hyvin, 10-12 vuotta pääjohtajana on tarpeeksi.

Hän informoi Nokian hallitusta jo vuonna 2001 tavoitteestaan irtautua yrityksestä lähivuosina.

- Tuolloin matkapuhelinteollisuutta ravisteltiin kovasti. Sovimme hallituksessa, että viiden vuoden kuluttua eli kesällä 2006 on seuraava takaraja. Tammikuun lopussa ilmoitin hallitukselle, että olen päättänyt luopua pääjohtajan tehtävästä. Hallituksen nimityskomitea aloitti seuraajani etsinnän maaliskuussa, Ollila sanoi.

Ala-Pietilän kipinä sammui Nokian nykyinen kakkosmies, toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilä perusteli eropäätöstään kipinän sammumisella. Hän ilmoitti Ollilalle eräänä maaliskuisena lauantai-päivänä pidetyssä kehityskeskustelussa, ettei ole käytettävissä Ollilan seuraajaa valittaessa.

Ekonomi ja kolmen lapsen isä Ala-Pietilä on toiminut Nokiassa useissa strategisissa johtotehtävissä. Hän johti Nokian tärkeintä kultanyrkkiä Mobile Phonesia yhtiön suurimpina kasvun vuosina 1992-1998.

- Olen ollut Nokian palveluksessa yli 20 vuotta, joista 17 vuotta on kulunut matkapuhelinteollisuudessa. Nyt on aika etsiä jotakin muuta, Ala-Pietilä sanoi.

Ollilan mukaan hallituksen nimityskomitealla oli yli puolen tusinaa ehdokasta yhtiön sisältä hänen seuraajakseen.

Sopivia yhtiön ulkopuolisia ehdokkaita ei ollut missään tarjolla.

- Nimitysvaliokunta etsi viisi kuukautta lujasti seuraajaani. Esitin oman näkemykseni ehdokkaista. Hallituksen päätös oli lopulta yksimielinen. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja olen nimityskomitean kanssa samaa mieltä, Olli-Pekka on hyvä valinta tähän tehtävään.

Kallasvuon unelmajoukkue Silmin nähden tyytyväiseltä vaikuttanut Kallasvuo sanoi pitävänsä itseään etuoikeutettuna saadessaan tällaisen mahdollisuuden.

Mitään kovin suuria muutoksia Nokian strategiaan ei ole luvassa.

Kallasvuolla on nyt hyvä mahdollisuus alkaa kasata omaa joukkuettaan, sillä hänen oma seuraajansa Nokian tärkeimmän toimialan Mobile Phonesin johtajana on auki samoin kuin Pietilän paikka asiakas-ja markkinaoperaatioiden johtajana.

- Nokian pitää johtaa muutosta matkapuhelintoimialalla. Tämä tarkoittaa proaktiivista otetta, kunnianhimoisia suunnitelmia, joustavuutta ja nopeutta vastata markkinoiden haasteisiin, Kallasvuo linjasi.

Ollilan mielestä Kallasvuon valinta ei poikkea yhtiön aikaisemmasta ilmoituksesta nuorentaa yhtiön johtokuntaa.

- Jos katsotaan aikaisempia johtokunnan jäsenten valintoja, olemme jo toteuttaneet sukupolvenvaihdosta. Yhtiön johdossa tarvitaan myös kokemusta. Minä en ollut riittävän kokenut, kun aloitin pääjohtajana vuonna 1992, pääjohtaja Ollila sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    4. 4

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    5. 5

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    6. 6

      Terrafamen yt-neuvottelut päätökseen – irtisanoo 37 työntekijää

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    10. 10

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    6. 6

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    7. 7

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    10. 10

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää